Vaadin parempia aamiaisia
Kävin eilen ystäväni Ainon kanssa Vanhan Kauppahallin Storyssa ihanalla aamiaisella. Arkisin aamupalan syöminen ulkona on todellista luksusta. Voi tarkastella töihin vaeltavia ihmisiä ja tunta pientä omahyväisyyttä siitä, että itsellä ei ole kiire mihinkään.
Aino oli käynyt kesällä road trippaamassa Kaliforniassa, ja mä olen tehnyt saman matkan muutama vuosi sitten. Alettiin yhdessä ylistää jenkkien palvelukulttuuria, etenkin aamiaisten ja brunssien suhteen. Sen jälkeen oli pakko listata muutama valtava epäkohta, jolle olisi ehdottomasti tehtävä jotain. Että Sipilän hallitus, unohtakaa kestävyysvaje ja fokusoikaa tärkeämpiin asioihin, kuten:
Aamiaiselle jonottaminen on epäinhimillistä
Jos mielit Helsingissä brunssille viikonloppuna etkä ole varannut pöytää, on miltei mahdotontoa löytää vapaata paikkaa. Pöytien etukäteen varaaminen on ankeaa, kun mistä sitä tällainen ambivalentti persoona tietää, tekeekö aamulla mieli itse puristettua appelsiinimehua vai ei?!
Jos päätät jäädä jonottamaan raflaan, alkaa pahempi kyräily kuin Mini Rodinin alennusmyynneissä. Odotellessasi pöytää joudut koko ajan kyyläämään sinun jälkeesi tulevia ihmisiä peloissasi ja vihamielisesti: Aikooko tuo seurue ohittaa meidät?! Tajusivatko ne, että me ollaan jonossa? Mulla on niin nälkä! Mää alan itkeä jos nuo pääsee pöytään ennen meitä! Apuaaaa! Siinä on kuin lastu lainehilla vellomassa, avuttomana odottelemassa. Muut ihmiset muuttuvat vihollisiksi, jotka pitää voittaa. Mutta kun määä en haluaisi ajatella muita ihmisiä mun vihollisena! Etenkään lauantaiaamuna!
Jenkeissä homma hoidetaan joko niin, että tarjoilija ottaa sinut vastaan, katsoo silmiin (memorisoiden sun naaman) ja kertoo, kuinka pitkään joudut odottamaan ja lupaa viedä pöytään sitten, kun vuorosi on koittanut. Näin vastuu reilusta jonottamisesta on ulkopuolisella auktoriteetilla, eli tarjoilijalla.
Toinen, nerokas vaihtoehto, on se, että jätät puhelinnumerosi, lähdet pienelle shoppailukierrokselle lähistölle ja saat tekstiviestin, kun pöytä on vapaana. Tällaista Helsinkiin, kiitos!
Buffettikaaos
Buffetti voi tuntua etukäteen sopivalta, koska on niiiiin nälkä että voisi syödä kuorma-auton (joskus 2000-luvun alussa oli näitä tosi-tv-tyyppejä, jotka söi tommosta kamaa, mitä niille nykyän mahtaa kuulua?). Mutta oikeasti buffetti on aina huono idea. Ruokien jonottaminen on kammottavaa (jostain syystä jono lähtee aina kahdesta tai kolmesta suunnasta ja sitten siinä mulkoilet vastaantulevan jonon ihmisiä kiukkuisesti ja samalla koet alemmuutta siitä, että ehkä oletkin itse väärässä jonossa).
Uutta jonotushelvettiä välttääkseen ruokaa pitää ottaa kerrallaan noin seitsemänsataa kerrosta, jolloin syömisen esteettisyyden voi hyvästellä. Croisantit, hillot, falafelit, ketsupit, pannukakut, raejuustot, kaikki samassa vastenmielisessä keossa lillumassa. Sen voisi melkein surauttaa tekosekottimessa smoothieksi, niin saisi edes paremman instagramkuvan!
Lopulta osan munakokkelista joutuu jättämään lautaselle (luonto kiittää) ja silti on hirveä ähky, ja paha olla henkisesti ja fyysisesti, ja tekee mieli poimia multaa maasta ja huutaa punaisen auringon siluettia vasten: "As God is my witness, I'll never do buffet again!"
Onneksi nykyään Helsingissä on yhä enemmän pöytiin tarjottavia aamiaisia, koska se on sivistyksen tie. (Kuten tuolla Storyssä oli.) Sitä paitsi on helpottavaa, kun joku on etukäteen miettinyt puolestasi, että tuo muija tarvitsee nyt egg benedictin, granolan, mehun ja kahvin. Piste.
Eli ravintolapöytien jonotuskulttuuri paremmaksi ja lisää pöytiin tarjottavia aamiaissettejä, niin olen tyytyväinen. Sen jälkeen Sipilä voi palata kestävyysvajeen pariin.
Tuleeko teille mieleen vielä jotain epäkohtia brunsseista tai aamiaisista?
Ps. Mun helvetillisiä ihania aamiaishetkiä voi seurata myös Instagramista nimellä Juliaihminen. Ei ole kuvia karjalanpiirakka-luumu-ketsuppi-smoothieista.