Vapaus häämöttää

Vietettiin puolison kanssa viikonloppu Nuuksiossa, Haltia Lake Lodge -hotellissa.

Suuria uutisia meidän perheestä! Tammikuussa 2024 päätin, että lopetan imetyksen, ja heti 1 v ja 4 kk myöhemmin näyttää siltä, että se tapahtuu.

Ollaan nyt kahden viikon ajan todella määrätietoisesti ajettu imetystä alas. Lapsi täyttää kuukauden päästä kolme.

Imetyksen lopettaminen on ihan helppoa: pitää vain ostaa naapurista asunto, remontoida ja kalustaa se, ja sitten voi tehdä niin, että puoliso ottaa lapsen sinne kahdeksi viikoksi nukkumaan ja sitten ehkä, ehkä, imetys saattaa loppua.

Hän ei ole enää vuoteen saanut maitoa öisin, mutta hän herää aina klo 5.30 vaatimaan sitä, ja siksi aamut ovat tämän vieroituksen vaikeinta aikaa. Niinpä eri kerrokset!

Ekana yönä lapsi huusi aivan mielivaltaisesti, se on niin tottunut nukkumaan mun kainalossa – ja nimenomaan kainalossa, ei edes vieressä. Keskellä yötä hän usein kömpii tiensä takaisin mun päälle tai kainaloon, mikäli olen liian kaukana hänestä. Kaukana eli noin viiden sentin päässä. Niinpä tämä eri kerroksessa eri vanhemman kanssa nukkuminen tuntui väkivaltaiselta hyökkäykseltä häntä kohtaan – kun muut sisarukset saivat olla yläkerrassa.

Tiki ei mun stailin kaltaisesta symbioottisesta nukkumisesta välitä, joten hän on nukkunut eri sängyssä lapsen kanssa. Musta se on vallankumouksellista.

Taustalla niin kutsuttu glamping-teltta eli glamorous camping.

Jo toisena yönä pieni alkoi tyytyä osaansa ja nyt hän ilmoittaa aina illalla seiskan aikoihin: “Haluan mennä isin kanssa alas.” Sitten ne menevät, leikkivät kahdestaan automatolla ja kutsuvat toisiaan pölkkypäiksi (“Sä oot pölkkypää!” “Ei kun SÄ oot pölkkypää!”) ja viettävät laatuaikaa kahdestaan. Ja tästä aina huomaa sen, että vanhemman kannattaa viettää välillä aikaa yhden lapsen kanssa, koska siitä seuraa suhteiden tiivistymistä. Mikä taas on tässä ajassa mulle elintärkeää, koska oon välillä tosi uupunut siihen, miten paljon pieni haluaa olla iholla ÄITI ÄITI ÄITI.

Mähän siis toki tykkään nukkua lapsen kanssa, joten vaihdoin pienimmän keskimmäiseen, joka nyt sitten tuhisee mun vieressä öisin. Meillä on tätä ennen nukuttu niin, että mä nukun ylhäällä poikien kanssa (vanhin omassa huoneessaan ja nuorin mun vieressä) ja typy isän kanssa alakerrassa.

Viime yön “nukuin” hotellissa ilman yhtäkään lasta, mikä tarkoitti sitä etten saanut sitten unta ennen kello kuutta aamulla. Oon vaan ehdollistanut itseni siihen, että joku lapsi haluaa nukkua selkä selkää vasten.

No niin. Päivisin olen hyvin tehokkaasti onnistunut vastustamaan BUKKA BUKKA -toivomuksia (jostain luojan syystä lapsi kutsuu maitoa bukaksi), paitsi ihan muutaman kerran parin päivän välein, kun lapsi on ollut jotenkin tosi päättäväinen ja suostuttelevainen (“Ihan pienen pieni bukka!” hän sanoo maireasti huulet töröllään) tai lohduton (minkä olen yrittänyt hoitaa sylillä ja pusuilla). Olen myös antanut sille paljon smoothieita bukan sijaan, yrittänyt jaksaa olla tosi paljon läsnä (automatolla on tullut istuttua!) ja sitten vaan halaillut ja kantanut häntä paljon ja ollut läsnä.

Jokaisen imetyskerran aikana ajattelen, että tämä on nyt varmaan se viimeinen, että pitäisikö aatella tästä sepsiaalista hetkestä nyt hyvää. Mutta ei. Inhoan imetystä, olen saanut siitä niin perustavanlaatuisella tavalla tarpeekseni, että mua pikemminkin vain iljettää se homma.

Mun tekee mieli päivitellä tätä jatkuvasti: Oon nyt ollut 10 vuotta raskaana tai imettänyt. Miten tää meni näin? No tietty siten, että sain 3 lasta 3 vuoden välein ja lopetin imetyksen aina, kun tulin uudestaan raskaaksi. Yleisesti ottaen imetys on ollut kiva asia, etenkin vauvavuoden aikana oon aina nauttinut valtavasti siitä, miten helposti se on mennyt sekä oman kropan että vauvan imuotteiden sun muiden suhteen.

Mutta nyt mulle on tullut jotenkin tosi vahva tarve päästä tästä pikkulapsihommasta kunnolla eteenpäin. Tuntuu taivaalliselta, että pian pienin täyttää kolme ja MEILLÄ EI OLE VAUVAA. Että voidaan oikeasti alkaa siirtyä isompien lasten juttuihin, ei tartte aina mennä pienimmän ehdoilla. Ehkä päiväunetkin vielä lähtee pois (nyt ei viel mitään merkkiä siitä). Vaippoja ukkeli ei enää käytä päivisin, vain öisin, ja sekin tuntuu askeleelta kohti pois pikkulapsiajasta.

Oon niin kiitollinen elämälle siitä, että mussa ei ole mitään pienintäkään osaa, joka miettisi, että “ehkä vielä yksi”. Olen saanut tätä juttua nyt elämääni niiiiin paljon. Jos ajatellaan, että elän 100-vuotiaaksi (aion!), niin olen siitä ajasta 10 prosenttia elänyt pikkulapsiaikaa. Se on tarpeeksi. (Nyt kun olen pian 40, niin olen elänyt elämästäni pikkulapsiaikaa 25 %. Se tuntuu vahvasti siltä, että malja on täynnä.

Nelinkontin-romaanin jälkeen lainasin tämän saman kirjoittajan Avokämmen-romaanin, aivan yhtä sekopäinen, rakastan!

Meillä on hommat mennyt tähän mennessä niin, että puoliso tekee enemmän noita isojen lasten juttuja, ja mä olen ollut pienempien kanssa. Niin nyt kaipaan ihan hirveästi jo kaikkea sitä, mitä voi tehdä isompien kanssa: Pyöräilyä kauemmas, elämää ILMAN VAUNUJA, leffassa käymistä (haha, olen kyllä jo vienyt tuota pian 3-vuotaista jo elokuviin muiden mukana).

Viime viikonloppuna me tehtiin 9-vuotiaan kanssa hotelliretki Flamingon kylpylään 9- ja 11-vuotiaiden serkkujen ja mun siskon kanssa. Meillä oli NIIIIN kivaa.

Illalla maattiin sängyssä ja jokainen sai vuoronperään laittaa jonkun videon youtubesta. Opin paljon uutta k-popista. En siis ollut tiennyt et APT.-biisi on Bruno Marsin ja BLACKPINKIN Rosén yhteistuotanto. Ja sit perehdyin myös Stray Kidsiin ja BTS:ään (jota kuulemma kaikki vihaa). Katottiin myös kun virtahepo pieraisee ja kakkaa, sekä aika monta Lakon ja Herban videota.

Ja me näytettiin siskon kanssa Spice Girlsin, Madonnan, Backstreet Boysin ja Janet Jacksonin videoita. Kaikki sivistyivät.

Oli vaan niiiin rentoa olla uimassa kolmen täysin uimataitoisen lapsen kanssa ja syömässä kolmen täysin pöytätapaisen lapsen kanssa. Kukaan ei riehunut, kenellekään ei tarvinnut laittaa puhelinta nenän eteen, jotta se ei lähtisi juoksemaan ympäri ravintolaa. Sivistys oli läsnä jokaisessa hetkessä.

Niin sellaista kaipaan nyt lisää elämääni.

Mutta. That being said, kun kuitenkin tiedän, että kuopus jää viimeiseksi, niin kyllä mä kovasti myös nautin hänestä. Hän on vain niin USKOMATTOMAN söpö. Hän saa välillä mahtavia naurukohtauksia erikoisista asioista, kuten Frutti di Mare -pizzasta. Siis siitä sanasta. FRUTTI MAARE hän huutelee ja nauraa niin ettei meinaa saada henkeä.

Hän remontoi jatkuvasti kaikkea kahdella(2) porakoneellaan ja työkalupakkinsa sisällöllä. Hän ilmaantuu paikalle ja kertoo olevansa RAKSAJENGIÄ, joka korjaa asian kuin asian. Usein hän on myös Lepakko ja vaatii lepakkoasun. Enimmäkseen hän kulkee saappaat jalassa, myös kotona, joskus vaatii ne myös sänkyyn nukutuksen aikana.

Eli ihana on. Mutta nyt on maitohommat finaalissa. Mun keho alkaa pikkuhiljaa olla MUN OMA. My precioussssssss.