Perinteet eivät katoa: vappu 2020 oli pieni mutta suloinen

Istuin eilen aamukuudelta meidän olkkarissa, join kahvia ja luin Hesaria liikutuksen vallassa (Didier oli päättänyt vapun kunniaksi herätä 5.30, ja poikkeuksellisesti armahdin Tikiä ja heräsin itse "ka ka ka" hokevan vauvan seuraksi).Luin juttua helsinkiläisestä Christina Forsgårdista, joka on juhlinut Ullanlinnanmäellä vappua vuodesta 1986. Tänä vappuna he eivät koronan takia lähteneet mäelle, mutta perinteet elävät silti. Etenkin tämä kohta nosti miltei kyyneleet silmiin:

Jos vanhat merkit pitäisivät paikkansa, vappujuhlijoita saapuisi noin sata: kolme lasta, lapsenlapset, ystävät, lasten ystävät – myös kaikki ne, joille on vuosien varrella annettu ylioppilaslahjaksi sinisellä silkkinauhalla varustettu kuohuviinilasi.

”Se on perinne”, Christina Forsgård sanoo.

”Kuohuviinilasilahjaan liittyy lupaus: kun sen kanssa tulee telttaamme vappupäivänä, lasi täytetään.”

Voiko olla ihanampaa lahjaa kuin toivotus siitä, että sinä olet tervetullut, nyt ja aina. On niin ihanan muumilaaksomaista meininkiä (ja ehkä vähän suomenruotsalaista?) että myös lasten ystävät ovat tervetulleita.Aloimme heti Raisan ja Mannen kanssa speksailla, että voisin alkaa antaa aikanaan ylioppilaslahjaksi rakkaille lapsille Lapuan kankurien laudeliinoja lupauksella, että "saat aina tulla meidän mökille saunomaan".(Manne kuvitteli jo mielessään, miten joku raasu olisi ajautunut katkaisuhoitoon ja saapuisi sitten laudeliina kainalossa pääsemään kuiville sinne mökin saunaan. Okei, tämä fantasia tietenkin vinoutui heti alkuunsa.)Juttua lukiessa minulle tuli onnellinen olo. Aloin ajatella, mitä kaikkia ihania perinteitä meidän perheellä on.Pääsiäisen meillä on Turussa kahdentoista skumpat, vappuna paistetaan aina munkkeja, juhannuksena nostamme mökillä lipun yhdessä salkoon ja veisaamme Maamme-laulun. Ehkä minun suosikkiperinne on heinäkuun lopulla, kun on äitini miehen Juhan syntymäpäivät. Silloin on aina jotain järjettömän hyvää grilliruokaa ja sellaista heinäkuun lopun hilpeää sekoilua. Myös elokuun rapujuhlia rakastan. Joulun vietämme yleensä myös suurella porukalla yhdessä.Juhlien ympärillä on tietenkin paljon hauskoja tapaamisia ja järjestetään sellaisia yksittäisiä juttuja, jotka eivät ole perinne (joskin joistain soisi tulevan). Kuten se, että Juha teki viime MM-jalkapallon aikaan aina sen maan ruokaa, joka oli pelaamassa. Tai kun kävimme viime syksynä perheen kanssa Hangossa ilman lapsia.Tuntuu kivalta, että omat lapseni kasvavat tällaisiin perinteisiin. Ja minun oma perhe luo uusia perinteitä. On jo monia asioita, joita teemme lähipiirin kanssa joka vuosi samoihin aikoihin.Tärkeää näissä juhlissa ja perinteissä on se, että mikään ei tunnu pakotetulta, vaan osallistuminen on aina täysin vapaaehtoista. Jonain jouluna olemme olleet vain täällä Hermannissa emmekä lähteneet Turkuun, joskus olemme olleet ulkomailla. Mikään ei katoa, vaikka jonain vuotena joku perinne jäisi välistä. Ketään ei syyllistetä, jos ei saavu paikalle.Toisaalta, vaikkei tänä vappuna ollut juhlia tai pääsiäisenä Turussa kello kahdentoista skumppaa, niin mikään ei silti katoa. Ne asiat ovat edelleen tallella, ja niitä järjestetään vielä monena vuotena uudestaan.On merkityksellistä, että nämä periteet ovat hetkiä, joihin kaikki paikalla olevat haluavat osallistua, koska tunnelma on hyvä. Kokoonpanot muuttuvat, perinteet muuttavat muotoaan, olennaista on, että kaikilla on kivaa yhdessä.Kuvat: Tänä vuonna juhlimme vappua hyvin minimalistisesti, mutta paistoin kuitenkin munkkeja ja tein perunasalaatin! Vappuaattona vedin haalarit jalkaan ja järjestin talon lapsille vappushokkelon, eli vein puistoon erilaisia tekemisrasteja, ja lopuksi he saivat palkinnoksi tikkarit.Lue myös:Paluu lapsuuden vappuunVappu 2019 valitin ja vaapuinVappushokkelo 2018