Vappu 2024
Makoilen sängyssä pienen rakkaan pojun vieressä, se oli niin väsy kaikesta hulinasta, että nukahti päivän toisille päiväunille mun kainaloon — ja niin nukahdin minäkin. Taidetaan molemmat olla aika tööt.
Ja nyt mulle kävi se, mikä aina päiväunten jälkeen käy: mieleen nousee suuri haikeus mennyttä aikaa kohtaan. Mutta just nyt tähän sekoittuu myös aivan valtava kiitollisuus siihen, miten hyvin asiat on nyt, ja miten paljon elämä on mulle antanut.
Päädyin äsken lukemaan vuonna 2016 kirjoittamaani blogipostausta siitä, miten nyt mulla alkaa uusi elämänvaihe: lapsiperhevaput. Ja näin totta vie kävi.
Nyt tätä elämänvaihetta on jo yhdeksän vappua takana.
Tänä vappuna aloitin aaton suuntaamalla ystäväni Mirjan työhuoneelle syömään perunasalaattia ja juomaan skumppaa. Oli taivaallista istuskella kalliolaisella sisäpihalla, aurinko paistoi, naurettiin Einon Hannele Lauri -äänelle ja puhuttiin siitä, miten mies-asunnonvälittäjät on by default aika kammottavia. (Ja noooo myös ehkä miespapit ja mies-aikamonetmuutammatit).
Oli sellaista kuplivaa iloa ja kevättä ja uuden alkua.
Tästä tuli mieleen, että kun tuolloin kahdeksan vuotta sitten ajattelin, että tästä eteenpäin kaikki vaput on lapsivappuja, niin ehkä se oli vähän liioiteltu johtopäätös: Voi edelleen viettää välillä myös aikuisvappuja tai sitten jakaa vapun osiin, niin että ne pitävät sisällään molempia.
Juhlien jälkeen suuntasin noin puoli seiskaksi Vallilan vapputansseihin, jonne puolisoni toi lapset. Vanhin innostui kaverinsa kanssa keräämään pulloja, kaksi pienempää eivät viihtyneet mitenkään erityisen hyvin. Puhalleltiin vähän saippuakuplia, vaihdettiin tuttujen kanssa kuulumisia. Kello kahdeksalta olin jo nukuttamassa pienintä pimeässä huoneessa.
Kivaa oli!
Vappupäivän aloitimme ystävämme Eeron ja Paulan kotipihalla itse paistetuilla munkeilla ja mimosoilla. Ah! Siitä siirryimme vikkelästi Raisan pihalle grillaamaan. Lapset pyöräilivät ympäri pihaa, hodarit, maissit ja vihikset valmistuivat. Jotkut lapsista saatiin vaunuihin päiväunille, riitoja vappupalloista setvittiin.
Oli myös sydänsuruja, vappuahdistusta ja pelkoja tulevasta, kaikenlaista elämää. Yksi lapsista oli niin kipeä, että se vain lepäsi kotona. Mutta nämäkin kuuluvat elämään.
Ja tästä elämästä ja ennen kaikkea näistä ihmisistä, ystävistä, lapsista, omista ja ystävien, tunnen aivan valtavaa kiitollisuutta tällä hetkellä.
Puoliso tuolla keittää parsarisottoa, lapsi kuuntelee Pipsa possun teknoversiota ja nyt tuo pieni heräilee tässä vieressä. (Nukuttiin aiiivan liian myöhäiset päiväunet, hinta maksetaan tänään illalla, mutta sellaistakin elämä on.)
Ah! Tästä alkaa jo pikkuhiljaa KESÄ! Lisää ulkona olemista, ihmisiä, rakkaita tyyppejä, ai ai ai ai! Best.
