Vauva 8 kk

Putteliiii! Jo kahdeksan kuukautta!

Tämä on ollut hänen elämässään merkittävä kuukausi, eteenpäin on menty elämässä. Kirjaimellisesti. On oppinut ryömimään, vauhdilla. Välillä musta se on aivan absurdi näky, kun tuo näyttää kyynärpäillään voimakkaasti ryömien joltain amerikkalaisen armeijaleirin harjoittelumontaasin sivuhahmolta (sori Putte, sä olet tällä hetkellä meidän perheen sivuhenkilö, päähenkilö pitää kyllä huolen sitä, että hän saa kaiken huomion, jonka vain 3-vuotiaan itseluottamuksella voi ihminen itselleen ottaa). Lisäksi vauva twerkkaa, tavoittelee kaikenlaista.

On ensimmäisen kerran seurannut isoveljensä jalanjälkiä ja käynyt vessassa kaatamassa vessaharjan ja uinut siinä saastaisessa vedessä vaatteensa märjäksi. Hyi helvete minä vaan sanon! Siinä laimeassa ulostenesteessä piehtaroi.

Heräilee öisin nykyään paljon enemmän kuin aiemmin. Usein saa tutilla tainnutettua. Sitä mä rakastan yli kaiken, kun se rauhouttuu usein ihan vain sellaiseen lusikka-asentoon. On maailman ihanin tunne, asettaa pikku vauvukka kyljelleen mun vatsaa vasten ja tuntea, kun sen hengitys rauhoittuu. (Tai kuten Didi kutsuu lusikka-asentoa: “Äiti voitko olla minun kuori?”)

On myös alkanut avata suutaan, kun sitä syöttää! Uskomatonta! Eka meidän lapsista, jonka suuhun saa välillä (ei toki aina) tungettua ihan oikeasti lusikan! Tämmöistäkin minun vanhat silmäni pääsevät näkemään.

Tykkää erityisesti sormiruokailla mandariineja ja kukkakaalia. Porkkana on liian hankalaa, banaanikin kyllä menee.

Istuu nykyään syöttötuolissa jämäkästi. Se on upgreidaus, ei tartte sulloa enää hänen ulkopukuaan ravintolassa syöttötuolin selän taakse. Istuu hetkittäin myös lattialla, mutta silloin tarttee tukea, eikä hän itse siihen asentoon pysty kaupamaan. Ja kylvyssä istuu!

Ostin nimittäin 6 vuoden jälkeen uuden Stokken kylpyammeen. Vanha oli semmoisessa mustassa homeessa ja mietin, että ehkä tämä ei ole terveellinen ympäristö lapselle, jolla on tapana latkia suuhunsa kylpyvettä. Intouduin ja tilasin XL-koon. Nyt istuvat Didi ja Putte ammeessa kahdestaan ja läiskyttelevät.

Didi saa edelleen Puten aina nauramaan. Mutta myös itkemään. Olen yrittänyt lanseerata sääntöä: Vauvan päähän ei saa koskea. Kukaan ei tunnu hyväksyvän tätä. Aina pitää olla kurmottamassa toista.

Nyt joululomalla hän on ollut menossa mukana. Nukkuu yleensä kahdet päiväunet, joskus kolmet. Juuri mitään ei tehdä hänen rytminsä mukaan, asiat pyörivät täysin isompien lasten tarpeiden mukaan ja hän tulee siinä sivussa. Mutta yleensä hyväntuulisena.

Lattialla ei kyllä viihdy itsekseen, vaatii koko ajan viihdytystä. Se oli kyllä valhe, etteikö kolmatta lasta tarvitsisi viihdyttää. Kyllä tarvitsee. Pitää koko ajan nostaa syliin mukaan katsomaan, kun muovaillaan muovailuvahalla, piirretään kirjaimia, väritetään kuvia, luetaan kirjoja tai pelataan Nintendoa. Hänen pitää aina olla messissä. Olen jopa opetellut käymään pissalla niin, että hän on mun sylissäni. Itkettää, jos joutuu olemaan itsekseen. No, ymmärrettävää, äitiinsä on tullut.

On isoontunut. Nykyään käy vain 74 vaatteet, koko 68 on hyvästelty. Musta on aivan ihanaa laittaa pieniä vaatteita poijes ja miettiä: Leave now and never come back.

Jotenkin alan orientoitua mielessäni siihen, että vauvasta tulee jonain päivänä isompi ja se tuntuu hyvältä. Helpottavalta.

Putte antaa edelleen paljon pusuja. Ne ovat ihania. Suu auki, syöksy ja imuote äidin leuasta. Rakastan.