Vauva etelänlomalla

Mä en ole koskaan ennen lapsiperhelomaillut, mutta nyt kun on tuo oma lapso, niin jeskamandeer, sehän on ihan mainio konsepti!

Miten siitä saa kaiken irti? Tässä mun epämääräinen listani.

Ymmärtäväinen matkaseura

Mä lähdettään Kroatiaan lapsiperhelomalle niin, että mukana oli kuusi aikuista ja kolme lasta: minä, Tiki ja Alppu (4 kk), Lotta sen mies Pasi ja niiden kaksi tyttöä (2 v ja 9 kk) sekä mun äbä ja sen mies Juha. Osa musta vähän ihmettelee, miten äbä ja Juha suostuivat tulemaan meidän kanssa lomalle, mutta itse asiassa ne alun perin ehdottivat tätä. Ilmeisesti niiden lomatunnelma ei kärsi, jos joku suuttuu jumalattomasti siitä, ettei saa syödä pieniä kiviä (9 kk), kaukosäädin ei ollutkaan harmaa vaan musta (2-vuotias), tekee mieli laskea kymmeneen, mutta laske vahingossa vain kuuteen (2-vuotias) tai makaa selällään mutta haluaisi maata vatsallaan ja sitten vatsallaan haluaisikin maata selällään (4 kk).

Mulle tämä oli aidosti lomaa. Aina kun halusin vähän me-timeä (esimerkiksi nukkua kuuden jälkeen aamulla), saatoin jättää pojan äbälle tai jollekin muista ihmisitä. Kaikki katsoivat kaikkien lasten perään ja kaikki ymmärsivät, jos johonkin asiaan meni vähän enemmän aikaa tai joku peruutti viime hetkellä illalliselle lähdön, kun vauva vaikuttikin vähän kiukkuiselta. Toki me oltaisiin pärjätty Tikin ja Alpun kanssa kolmestaankin, mutta tämmönen isompi jengi oli nyt tosi rento setti, kun "koko kylä kasvatti".

Päivisin puhuttiin paljon lasten juttuja ("myös tässä kaiteessa pystyy roikkumaan, ja tässä!") ja iltaisin aikuisten asioita (onko Vuori Game of Thronesin tylsin hahmo ja pirstaloiko feministinen puolue liikaa vihreiden äänestäjiä).

Mukaan pakattavat

Itkuhälytin oli mun bestis! Ah, kun seiskalta Alppu meni unosille, mä lueskelin kirjaa altaalla viinilasin kanssa, kävin iltauinnilla, ihailin auringonlaskua, no, kaikkea mitä aiemminkin olen tottunut lomalla tekemään. Tosin en ole ihan tottunut heräämään lomalla kuudelta aamulta, mutta onneksi me vaihdeltiin Tikin kanssa sitä, kumpi pitää Alpulle seuraa, ja tosiaan aika usein meidän aamuvirkku äbä suostui heiluttelemaan helisintä pari tuntia Alpun pään päällä (todella inspiroivaa tekemistä).

Tarpeeksi leluja. Mun sisko oli tutustunut lentokoneessa viereiseen perheeseen ja sitten ne olivat lennon puolessavälissä vaihtaneet leluja, jolloin moelmpien perheiden lapset olivat olleet tyytyväisiä. Alpulle sen sijaan riitti naruun kiinnitetty psykedeelinen Antti-sammakko.

Hellehattuja, huiveja ja kaikkea, mikä peittää auringolta. Hitto että aurinko oli vitsaus tuon bebben kanssa, kun ei oikein voi laittaa aurinkorasvaa noin pienen iholle. Kerran pääsimme osalliseksi kunnon itkukonsertosta, kun yhtenä aamuna ulkona vaunuissa tuli liian kuuma. Lopulta kärrättiin poika pelkässä vaipassa ilmastoituun kauppaan, niin se rauhoittui.

Tästä kuvasta näkyy, mitä mä itse pakkasin vauvalle. Oikeastaan mitään ei ollut liian vähän tai liikaa, tosin oltaisiin kyllä pärjätty vähemmilläkin vauvan vaatteilla, mutta eihän ne nyt kauheasti tilaa vienyt. Kestovaippoja en ottanut matkaan, olisi ollut vähän liian tiukka roudaaminen.

Huumorska

Sama mikä pätee vauvvun kanssa normi-arjessakin: kun kaikkeen suhtautuu aika kevyesti ja sillee, että ei haittaa vaikkei asiat menisi aina niin kuin itse haluaa, hommat menee paljon lunkimmin. Ja sitten jos harmittaa, se puretaan oikein sanankääntein. Esimerkiksi kerran Pasi oli sitä mieltä, että nyt ei ehkä kannata lähteä illalla ravintolaan, kun lapset ovat niin väsyneitä. Tähän Lotta puuskahti: "Hyvä on! Syödään sitten illalla pimeässä loukossa pölypalleroita!" Tästä eteenpäin kutsuttiin meidän luksus-huvilaa pimeäksi loukoksi ja meidän itse kokkaamia herkkuruokia pölypalleroiksi.

Suomesta poistuminen

Mä en haluaisi olla niitä ihmisiä, jotka liittyvät tähän kliseekuoroon, mutta kun. Äh, Kroatiassa ihmiset suhtautuivat vauvaan vaan niiiin kivasti. Kun Alppu huusi yhdessä raflassa kuumuuttaan, tarjoilija tuli paikalle ja huudahti iloisesti: "Ooo! Beebo!" Sitten se ihasteli ja lässytti kroatiaksi (paljon konsonantteja siinä lässytyksessä) ja kertoi, miten hällä on myös kolmen kuukauden ikäinen poika. Alppu oli ihan hurmioitunut ja nauraa kikatteli (muttei rasistisesti, koska olin opettanut sille etukäteen, että kroaatin kieli on ihan yhtä hyvä kieli kun suomikin). Jopa lentokentän turvatarkastuksessa huudeltiin beeboa ja pusuteltiin. (Beebo, aion ottaa sanavarastooni.)

Oli ihanaa viettää viikko ilman, että tarvitsi pitää jännityksestä hartioita korvissa ja kuikuilla, ärsyyntyykö joku mun lapsen olemassaolosta. Ja vaikka periaatteessa mä en häiriinny ihmisten häiriintymisestä, niin kyllä se on aina vähän kurjaa saada pahaa silmää vaikka Café Regatan viereisessä pöydässä istuvilta mimmeiltä, vaikkei meidän vavva edes pitänyt ääntä. Kroatiassa (ja kavereiden kokemuksen mukaan myös miltei kaikissa muissa Euroopan maissa) järjestäen tarjoilijat, kaupan kassat, taksikuskit ja kadulla kävelevät vastaantulijat hymyilevät vauvalle. Veikkaan, että tämmöisellä kohtelua vauvasta kasvaa vähän luottavaisempi ja iloisempi hahmo. Ja sen vauvan äiti on täysin ihastuksissaan.

Tosin, kun saavuttiin Suomeen, jylhän näköinen tullivirkailijamies alkoi kuikuilla Alpulle ja kyseli hymyillen, että olikos pojan ensimmäinen matka ja menikös hyvin. Mulle tuli siitä ihan älyttömän hyvä mieli. Että kyllä Suomessakin kivaa kohtelua saa. Ja aion itsekin tästä lähtien hymyillä beeboille ja niiden vanhemmille vähämielisen iloisesti.

Mutta juu! Ei tässä nyt kauhean hyviä vinkkejä jaettu (pahoitteluni Veikeä Venus ja chaura), mutta tajusin, että beebon kanssa matkaaminen on tosi helppoa, kivaa ja suositeltavaa. Lomalle lomps vaan ystävät!

https://www.youtube.com/embed/DD3r6k8I_rU

Kuvat: Enimmäkseen mun kamerasta mutta nuo hienommat otokset äbän (Johanna Ailio) kuvaamia