Vuoden 2021 parhaat kirjat sarjat leffat ja muut
Jos mietin kuluttamaani kulttuuria, oli se sitten taidetta tai viihdettä, niin on sanottava, että vuosi 2021 on ollut monelta osin yksi heikoimpia kulttuurivuosia elämässäni.
En muista, että olisin ikinä katsonut yhtä vähän elokuvia tai käynyt yhtä vähän näyttelyissä. Onneksi olen korvannut menetettyjä elämyksiä lukemalla aika paljon kirjoja ja kuuntelemalla paljon hyvää musiikkia.
Niina kyseli minulta eilen top 3 -kulttuurijuttuja, ja tajusin, että tämä on itse asiassa aika kiva mietintö. Nimittäin kun aloin palautella kokemaani mieleen, niin tuli ainakin siitä hyvä mieli, että jotain on tullut nähtyä. Vaikkakin aivan järjettömän vähän.
Ennen kaikkea näitä voi olla kiva sitten selailla vuosien päästä, että aivan juu, nuo hommat herättelivät ajatuksiani vuonna 2021. Aloitetaan siis:
Daniel Craig purjehtimassa tässä asussa. Elokuva olisi voinut päättyä siihen.
Top 3 elokuvat
Tämä on ehdottomasti kurjin ja kuvaavin lista koko vuonna. Minä olen ihminen, joka käy elokuvissa paljon. Olen opiskellut Turun yliopistossa elokuvatutkimusta, tutustunut puolisooni yhteisen elokuvaharrastuksen kautta ja katsonut parhaimpina aikoinani yli 150 elokuvaa vuodessa. (Yksi parhaimpia joulujani oli joulu 2010 kun olin ystäväni Idan luona Munchenissa ja katsoimme joka päivä neljä leffaa pienessä gluhwein-tuiskeessa.)
Tänä vuonna olen käynyt elokuvateatterissa yhden kerran. Suoratoistopalveluista olen katsellut satunnaisia leffoja, mutta mikään ei oikein ole jäänyt mieleen. Totuus on se, että olen katsonut lukuisia lasten elokuvia Alpun kanssa, uudestaan ja uudestaan (Vaianaa, Eläinten salainen elämä -leffaa, vanhempia klassikoita kuten Pientä merenneitoa ja Herculesta sekä uudempia, kuten Rayaa).
Toisaalta: Top 3 elokuvat -kategorian paras elokuva on niin hyvä, että se korvaa kyllä helposti 150 keskinkertaista elokuvaa:
007 – No Time To Die
En muista, mitä elokuvaa olisin miettinyt niin paljon jälkikäteen. Nyt tuon voi nähdä jo suoratoistosta, ja meidän oli tarkoitus Tikin kanssa katsoa se yhdessä (mutta sitten tuli vatsatauti). Ehkäpä ehdimme vielä.
Edelleen, no spoilers, mutta minä pidin elokuvasta aivan valtavasti ja samaan aikaan se musersi minut aika pahasti. (Koska tästä voi puhua sillä lailla kunnolla? Koska voi olettaa, että kaikki ovat nähneet sen?!)
Oli miten oli, Daniel Craig tulee aina olemaan minun laminoidun listan sijalla yksi. Aina.
Helsinki Biennaali Vallisaaressa oli yksi elokuun taianomaisimpia kokemuksia.
Top 3 näyttelyt
Näyttelyissä sama homma, kävin surkean vähän. Mutta joissain kuitenkin!
Helsinki Biennaali Vallisaaressa
oli ehdottomasti vuoden kulttuurinen kohokohta. Ihan jo matka Kauppatorilta Vallisaareen nostatti tunnelman omanlaiseksi: lähdetään elokuun illassa hälisevästä Helsingistä kohti hiljaista Vallisaarta. Kävin Helsinki Biennaalissa ystävieni Ainon, Kastehelmen ja Niinan kanssa. Koko saari oli täynnä taidetta, joista sisäteokset alkoivat mennä kiinni saapuessamme, mutta ulkona riitti nähtävää. Meillä oli eväinä viiniä, naposteltavaa ja sen sellaista. Okei, on myönnettävä, että minulla oli minimaalinen aavistus tuolloin, että saattaisin olla raskaana, niinpä skippasin viinit ja keskityin humalluttavan hyvään seuraan. Maagisen illan kruunasi se, että otimme veneen Lonnaan, jossa söimme pitkään ja hartaasti. Aurinko laski myöhään merelle, koin oloni täydellisen onnelliseksi.
Isä ja poika Kansallismuseossa
Sami Parkkisen Isä ja poika -näyttely oli suloinen kokemus, josta kirjoitin toukokuussa oman postauksen.
Valokuvista puheen ollen, pakko yrittää ehtiä katsomaan Susanna Majurin näyttely, se on ihan muutaman päivän enää Valokuvataiteen museo K1:ssä.
Milavidan joulu, ah!
Palatsin joulu museo Milavidassa
En odottanut tältä näyttelyltä mitään, mutta sain aivan mielettömän ja monta päivää kantavan joulutunnelman Tampereen museo Milavidasta tuliaiseksi. 1800-luvun herrasväen joulun kuvaaminen nostatti ihanan fiiliksen. Myös kävelymatka Milavidaan Tampereen keskustasta on upea: siinä ohittaa maailman jouluisimman Tallipihan, joka huokuu harrasta ja samalla iloista oloa.
Pääsin katsomaan Kysy siskoilta -esityksen ensi-iltaa, ja itkin monessa kohtaa.
Top 3 esitykset
Okei, ei vain vuoden paras, vaan sanoisin, että paras esitys minkä muistan pitkään pitkään pitkän aikaan:
Kysy siskoilta Turun kaupunginteatterissa
Kävin katsomassa Satu Rasilan kirjoittaman ja ohjaaman teoksen äidin ja siskon kanssa. Siinä oli niiin tarkkanäköisiä, niin älykkäitä ja hauskoja huomioita naiseudesta, että nauroin ja itkin ja nauroin läpi teoksen. Musiikit ovat aivan järjettömän hyvät ja ah!
Pääsin tutustumaan kyseisen teoksen syntyyn jo etukäteen, joten odotukset olivat korkealla – ja ne lunastettiin täydellisesti. Olen aidosti sitä mieltä, että about kaikkien ihmisten pitäisi nähdä tuo, niin maailma ymmärtäisi naiseutta ja naisena olemista niiiiin paljon paremmin.
Menimme äidin ja siskon kanssa esityksen jälkeen drinkeille, ja meillä oli ehkä yksi henkilökohtaisimmista keskusteluista ikinä sen jälkeen. Esitys avasi valtavasti hyvää.
(Lippuja muuten saa edelleen.)
Lehman-trilogia Espoon kaupunginteatterissa
Tätä ei harmi kyllä enää esitetä, mutta jos näytelmä kiertää Suomessa muualla, suosittelen ehdottomasti Lehman Brothersin noususta ja tuhosta eli käytännössä länsimaisen taloushistorian viimeistä pariasataa vuotta kolmessa tunnissa. Kirjoitin teoksesta enemmän täällä.
Hobitti Turun kaupunginteatterissa
Vein kummityttöni synttärilahjaksi katsomaan Hobittia, ja hän rakasti sitä. Juoni eteni nopeasti, Smaug oli upeasti tehty, Miska Kaukonen oli taidokas Klonkku. Mutta kyllä sanoisin, että pitää olla joko Tolkien-fani tai sitten lapsi mukana seurueessa, koska kyllä tämä oli ihan semmosta kunnon Keskimaa-larppia. En usko, että olisin ikimaailmassa saanut esimerkiksi puolisoani mukaan (joka vihaa fantasiaa).
Lippuja saa tähänkin edelleen.
Lasten näytelmistä: Kun vuosi sitten käytiin Helsingin kaupunginteatterissa katsomassa Pieni merenneito, se oli aivan uskomattoman hieno. Samaa odotin Tatulta ja Patulta etenkin HS:n kritiikin jälkeen, mutta pakko sanoa, että vähän petyin. Lapset kyllä pitivät, mutta minä olisin kaivannut enemmän visuaalista ilottelua ja vähemmän pieruhuumoria. Moni kaveri kyllä on tykännyt, että voi olla, että olen yksin mielipiteeni kanssa.
Top 3 romaanit
Ah, olen senttäs lukenut paljon tänä vuonna! Parhaita on tietenkin vaikea sanoa, mutta niinpä otin vain BookBeatistani ne, jotka ovat saaneet 4–5 tähteä minulta.
Karin Smirnoff: Lähdin veljeni luo
(Tammi 2021, suomentanut Outi Menna)
Kirjoitin tästä jo aiemmin, ja olen suorastaan yllättynyt: kyllä, tämä synkkä ja suht ahdistava ruotsalaisromaani nousi koko vuoden parhaaksi kirjaksi. Onneksi tämä kyseessä on Jana Kippo -trilogia, ja seuraava suomennos ilmestyy pian!
(Ja huomaatteko nyt varmasti te, jotka aina olette vänisemässä, että unohdan mainita suomentajan nimen: NYT MINÄ MUISTIN!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!)
Juhani Karila: Pienen hauen pyydystys
(Siltala 2019)
On sanottava, etten olisi kyllä tarttunut tähän kirjaan ilman tänä vuonna pitämääni BookBeatin lukupiiriä, jossa kirja äänestettiin luettavaksi. Ja onneksi tartuin! Se oli maaginen! Rakastin hahmoja, juonta, sukupuolihommeleita, ihan kaikkea siinä. Ennen kaikkea huumoria, sen Juhani Karila todella osaa.
(Rakastan myös Karilan huvittavia tv-kolumneja ja siksi vähän ihmettelen, miksen ollut halunnut tarttua tähän aiemmin. Mutta kun minua ei kiinnosta hauet tai kalastus, niin ööö… nimi oli vähän luotaantyöntävä. Mutta eihän tämä siitä kerro. Tämä on traaginen rakkaustarina.)
Aiheesta omassa postauksessaan.
Jussi Seppänen: Jussi Seppänen
(WSOY 2020)
Luin tämän muutaman unettoman yön aikana taustatöiksi podcast-jaksoa varten, sillä pyysin kirjailija Jussi Seppäsen puhumaan ihan muista hommista Melkein kaikki rahasta -podiini.
Mutta sitten kirjan tunnelma ja (okei kuulostaa siirappiselta mutta sanotaan silti) elämänasenne, jäivät pyörimään mieleen pitkäksi aikaa. Minä suositan!
Top 3 TV-sarjat
Okei, katsoin tosi paljon telkkaria tänä vuonna. Nämä sarjat nousevat ensimmäisenä mieleen.
Yle: Politiikka-Suomi
Voiko vitutukseen kuolla?
Onko kovempaa avausjakson nimeä millään sarjalla ollut ikinä?
Kymmenen loistavasti rakennettua ja teemoitettua jaksoa suomalaisen politiikan lähi ja vähän kauemmastakin historiasta. Aivan tör-ke-än kova. Löytyy Areenasta.
Parasta tässä oli se, että kaikki puhuivat sarjan jaksoista koko syksynä. Juttelin siitä niin Sixten Korkmanin, Suvi-Anne Siimeksen kuin Johanna Laitisenkin kanssa.
Okei, kaikkein parasta tässä oli kyllä se, että katsoimme sarjaa yhdessä Tikin kanssa ja ne iltaiset hetket olivat, kun lapset nukkuivat ja oli vain minä, Tiki ja Paavo Väyrynen – siinä oli sitä romantiikkaa.
Jos et jaksa vetäistä kaikkia jaksoja, niin napsi parhaat päältä, ja minun mielestä ne ovat jaksot 1 (se vitutus), 5 (aktivismi), 7 (lama!!!!) ja ehkä vielä 9 (EU:hun liittyminen – mikä jännitysnäytelmä).
HBO: The White Lotus
Kun tämän satriinin on katsonut, ei voi enää ikinä suhtautua länkkäreiden Aasian resorttimatkoihin samalla tavalla.
Yle: Aikuiset, toinen kausi
Aaaaaah! Anna Brotkinin käsikirjoittama, Anna Dahlmanin ohjaama hillitön sarja, josta ihmiset puhuivat viime keväänä vähintään yhtä paljon kuin Politiikka-Suomesta.
Onnnnneksi kolmas tuottari on tulossa.
Okei, pakko sanoa, että miten tästä tulikin tämmönen urakka. HUH! Oli tarkoitus vielä listailla parhaita albumeita, mutta heitän tähän loppuun, että eniten kuuntelemani biisit olivat:
Kuopus: Femme
Iisa: Ei sodassa ei rakkaudessa
Litku Klemetti: Mona
Kaikki niin hyviä kappaleita, että pää räjähtää aina kun niitä edes ajattelee.
Sen pituinen se.
JA NYT: KERTOKAA TEIDÄN SUOSIKIT!!!!!!!
Ei tarvitse sanoa jokaiseen kategoriaan omia, mutta antakaa tulla jotain. Etenkin kiinnostaa kaikki sellainen, jota voi vielä kuluttaa (kuten kirjat, telkkkarisarjat, leffat, näytelmät jotka vielä pyörivät jne).
Janoan taide-, viihde-, mitä vain kulttuurisuosituksia!
