Joululoman väliväninä
Kasvatusvastuun ulkoistaminen: Otso ja sopulit. (Tiki osti ja kokosi lapsille rattikelkan. Se on toimittanut joululoman ajan jakkaran virkaa tv:tä katsellessa.)
Tänään heräsin aivan sellaisen infernoapatian vallassa. Miten voi olla, että koko loppusyksyn odotan joululomaa ja sitten kun se tulee, nähtävästi odotan, että joululoma loppuisi?
Okei, kaikki keillä on meneillään unelmien joululoma (tai jokin oikeasti vakava elämänkriisi, jossa tällaisista hyttysenkakka-asioista väniseminen ärsyttää), niin lopettakaa lukeminen N-Y-T.
Jatketaan.
Joskus minua auttaa oikein tällainen ehta valitusaiheiden listaaminen, ja nyt on sen aika. Ensinnäkin.
Sairaudet, jotka syövät ihmistä kuin leipää.
Koko syksynhän nuo lapset, etenkin pienempi, ovat olleet kipeinä, että eikö tähän olisi voinut pikkuhiljaa tottua? Mutta sanotaanko nyt vain, että nuha, vatsatauti, flunssa, ilmeisetsi mikään näistä ei kotitestien mukaan kortsu, mutta semmoisia epeleitä, että ei ole asiaa kauheasti muualle kuin lähipuistoon möllöttämään.
Ja sitten se hemmetin kortsu.
Jos nyt jaksan viel tän yhden mäen yli onks sen jälkeen uusi mäki, onks sen jälkeen vielä mäki?
Jaksaa jaksaa.
Mä olen niin vitun helvetin perkeleen saatanan perkeleen helvetin vittu perkele kyllästynyt tähän. Mä inhoan inhoan inhoan tätä paskaa.
Mun lapset kasvaa mä vaan hiihdän, meret nousee, mä hiihdän.
Ja-ja-ja-ja-ja-ja-ja-ja-ja jaksaa jaksaa. Ja-ja-ja-ja.
Semmonen purkaus. Saatatte samastua.
(Ja suosittelen näihin hetkiin Antti Tuiskua.)
Tappelu, aivan sellainen loputon tappelu.
Tappelin sisarusteni kanssa noin joka toinen minuutti elämäni ensimmäiset 14 vuotta.
Muistan, miten ihanalta tuntui provosoida isosiskoa vaikkapa pureskelemalla automatkalla kynsiä ja pitämällä sellaista vastenmielistä ääntä. Ja: “Kyllä mulla on oikeus pureskella mun omia kynsiä.”
Tai miten tyydyttävä oli se kumahdus, kun sai mäiskästyä toisen selkään oikein sellaisen kunnon nyrkiniskun. Selkä keuhkoineen on täydellinen kaikukoppa.
Ja sen syvän epäoikeudenmukaisuuden tunteen yhdistettynä nautintoon, kun pääsi kertomaan sisarusten rikoksista vanhemmille.
Niin semmonen homma, että karma is a bitch.
En halua sitä enkä halua tätä, mutta tätä kyllä haluan. Jatkuvasti ja monotonisesti.
“Äiti mä haluun kattoo! Miksen mä saa kattoooooooooooo!”
“Äiti tää ruoka on pahaa, miksei oo riisipuuroa?”
“Äiti voikikko lukea minulle [sijoita tähän kohtaa lausetta joku sellainen kirja, johon olen niin kyllästynyt että kuuntelisin mieluummin omaa lapsuuden kynsien pureskelua kuin lukisin Talo kulman takana, Pupen retket tai Richard Scarryn Autokirja].”
“Äiti mä en halua ulos mä haluun kattoo!”
Sitten sen hetken, kun antaisin katsoa, niin nuorempi ei oikein jaksa keskittyä, joten kattominen ei tarkoita mitään omaa aikaa minulle.
Puolison etätyötä ja lasten loma.
Kuinkahan monta eroa korona on aiheuttanut ihan vain etätöiden vuoksi? En ylläty, vaikka luku olisi kuinka korkea.
Tiistaina sanoin Tikille, että poistu. Ihan mihin vain, maksan sun hotellin, kunhan lähdet. Hän ei ole lomalla, minä ja lapset ollaan. Meillä ei ole mitenkään erityisen paljon tilaa kotona, joten Tiki on levittänyt koko työnteon arsenaalin johtoineen, energiajuomatölkkeineen, eilisine einesruokakippoineen ja niin edelleen meidän ruokapöydälle. Ne ovat olleet siinä pian kaksi vuotta.
Haluaisin lainata Terminaattor 2:n jotain kehittynyttä asetta ja tuhota tuon työnurkkauksen täydellisesti.
Ja sitten pitäisi yrittää viihdyttää lapsia niin, etteivät kävisi huutelemassa kakkapökälettä kesken hänen palaverien.
Tiki lähti ystävänsä Joonaksen luo.
Loputon sotku ja tuulimyllyjen siivous.
Mä niin haluaisin sellaisen ihanan esteettisen ympäristön, jossa lautaset laitettaisiin tiskikoneeseen, takit naulakkoon ja sohvatyynyt olisi sohvalla.
Kolme muuta perheenjäsentä ei arvosta sellaista pöyhkeää ja hienostelevaa lifestyleä.
Oma saamattomuus.
Mun joululoman vaiheet ovat yleensä:
kirjojen lukeminen, leffojen katsominen ja löllyminen
aiemman vuoden muisteleminen
tulevan vuoden pohtiminen, suunnittelu ja fiilistely
Mä olen ollut enimmäkseen vaiheessa: apatia ja energiattomuus.
No niin! Eiköhän tämä valitusvirsi päättynyt tällä kertaa tähän!
Saa kertoa oman listan, vertaistuki kiinnostaa.
