Tältä näytti vuosi 2021

Valitsin 195 kuvaa, jotka kuvaavat hyvin vuottani 2021. Ja kun näitä katsoo, tulee kyllä olo, että aika kiva vuosi tämä ainakin suurimmaksi osin oli. Vaikka tietenkin tylsyyttä, surua ja valtavaa ärsyyntymistäkin mahtui joukkoon.

Tammikuu

Tammikuussa Didi aloitti päiväkodin, mikä lähti käyntiin paljon kevyemmin kuin Alpun kohdalla aikoinaan. Jo parissa viikossa itkut tyrehtyivät.

Kuusta minulle on eniten jäänyt mieleen se, miten tein Kaikki kuluttamisesta -kirjaa koko ajan. Iltaisin, viikonloppuisin, minkä lisäksi se pyöri aivan koko ajan mielessä. Rakenne oli vielä vähän hahmottumassa ja minulla oli tunne, että tämä on aivan sysisurkeaa kuraa kaikki, mitä sivuille jorisen. Oli ihanaa, kun Tiki auttoi siinä niin paljon, kommentoi lukemaansa, antoi kirjavinkkejä ja tietenkin oli esimerkiksi viikonloppuja lasten kanssa, kun minä kävin Kurvissa työnhuoneella tai hotellissa kirjoittamassa. Tammikuun viimeisenä päivänä lähetin sen ensimmäiselle lukukierrokselle kustantamoon.

En voi sanoa nauttineeni tammikuusta juurikaan. Mutta lunta, sitä oli paljon!

Helmikuu

Helmikuussa rakas 92-vuotias pappani kuoli. Itkin aika paljon, lastenkin edessä pappaa, ja vielä kesälläkin Didi usein kysyi minulta empaattisesti: “Äiti, haamittaako sua, kun pappa kuoli?” (Koska Alppu kyseli tätä paljon tuolloin.)

Alppu vietti ystävänsä Einon kanssa pienen pieniä 5-vuotiassynttäreitä (kutsuttiin kaksi vierasta). Harjoiteltiin myös vähän luistelemista, ja minä ajattelin paniikin vallassa, että nyt tai ei koskaan, koska ei voi tietää, koska seuraava jäinen talvi tulee. No, se oli liioiteltu paniikki.

Minä kävin hotellissa juomassa yksin viiniä kylpyammeessa ja kuuntelemassa Iisan uuden Amelia-albumin (nautintoa!). Kerran käytiin Raisan kanssa ihan baarissa! Se tuntui rikolliselta, koska korona oli vahvana päällä. Mutta kävimmepä silti.

Kävimme lyhyesti huvilalla (siellä on talvella taianomaista) ja Turussa vähän pidemmin.

Töissä kirjan lisäksi nauhoitimme Merjan kanssa Sijoituskaverit-podcastia. Se oli kevään ehdottomasti kivoin projekti. (Ehkä sen takia, että kaikki mitä teen Merjan kanssa, osoittautuu kivaksi.)

Maaliskuu

Kevätkuukausi! Työhuoneemme Folke muutti uuteen paikkaan, Hämeentielle Siltasen alakertaan. Uudet tilat ovat ihanat ja nautin niistä aina, kun käyn siellä. Ylipäänsä työelämässäni ehkä parasta on ne noin 12 työhuonekaveria (enimmäkseen kuvaajia, graafikoita ja kirjoittajia kuten Enni Koistinen tai Jenni Janakka), jotka tuottavat jatkuvaa iloa ja huumoria elämääni.

Maaliskuussa Sijoituskaverit-podia alettiin tuutata ulos ja oli ihanaa, miten kivan vastaanoton se sai. Niin hyvän, että kyllä me yritetään nyt toinen kausi siitä seuraavaksi tehdä.

Sen sijaan muuten työrintamalla kuukausi oli ihan silkkaa helvettiä: ensimmäinen palaute kirjasta tuntui tosi epäkonkreettiselta ja vaikeaselkoiselta ja koko kuukausi meni sellaiseen pään seinään hakkaamiseen – mihin suuntaan tätä kirjaa nyt pitäisi viedä?

Lopulta sain jotain kyhättyä kokoon ja lähetettyä kustantamoon, ja uusi kustannustoimittaja, Lotta Sonninen luki kirjan. Enkä yhtään vähättele kun sanon, että osa myöhemmin tullutta Tieto-Finlandia-ehdokkutta tuli kyllä Lotan kynästä.

Kävin myös aivan ihanan Puistokatu 4:n Ystävällisessä mielenosoituksessa juttelemassa hyönteistutkijan ja Koneen hallituksen varapj:n (mahtavat Lotta ja Jussi!) kanssa tavoittelemisen arvoisesta tulevaisuudesta. Tämä keskustelutuokio avasi tosi paljon ajatteluani – kirjan suhteen. Siitä jäi paljon mietittävää Kaikki kuluttamisesta -teoksen loppulukuihin. Suosittelen kuuntelemaan meidän ja muidenkin tyyppien mielenoisoitukset, nistä on tehty Spotifyhyn podcast-jaksot.

Muuta kuin töitä: retkeiltiin Lammassaaressa, leikkelin meidän lukuisat rahapuut (ja kirjoitin aiheesta äidin neuvoilla toivepostauksen) ja askarreltiin virpoja siskoni Sofian luona. Alppu kyläili usein ystävänsä Einon luona, siitä kasvoi kevään aikana jotenkin aivan uusi iso poju.

Huhtikuu

Huhtikuussa pidin kaikesta ajattelusta minibreikin ja kävimme viettämässä ihanan pääsiäisen huvilalla. Oli jo ihan kevät, vaikka järvi oli vielä jäässä.

Kävin myös Riikka Suomisen organisoimalla kirjoitusretriitillä Strömforsin ruukilla, ja se oli täydellinen viikonloppu. Elämässä pitäisi olla enemmän retriittejä. (Kirjoitin tuolla kirjan loppuluvun ja ystäväni Milla lueskeli kirjan osia saatesanoilla: “Kato ettei siellä ole liikaa richspalinaamista!!!!”)

Töissä kirjan paahtamisen lisäksi vedimme Merjan kanssa Rahakurssin, jonka vetäminen on muuttunut koko ajan hauskemmaksi. (Kurssin webinaarien ja FB-ryhmän kysymyksistä insporoituneena Merja kirjoitti kokonaisen Rahastokirjan, joka ilmestyi juuri.) Aloitimme myös Lexlyn tyyppien kanssa ison yhteistyön, jonka avulla opin henkilökohtaisiin asioihin liittyvistä lakiasioista paljon (ja sain vihdoin avioehdon tehtyä!).

Toukokuu

Ooh, toukokuu oli aivan ihana. Koronahommat alkoivat hellittää (vaikka baarit menivät edelleen kympiltä kiinni). Juhlimme Harakan saaressa ystäväni Inkan 40-vuotissynttäreitä, oli ihanaa nähdä pitkästä aikaa rakkaita ystäviä.

Vapuksi vetäydyimme huvilalle kaveriporukalla, joimme shampanjaa ja järjestimme lapsille pienen vappu-shokkelon eli suunnistuksen.

Sain myös viettää kotona 48 tuntia ilman lapsia, ja se oli ehkä koko kevään kohokohta (sori lapset ja puoliso, korona on jättänyt jäljen sieluun). Kävimme juomassa viiniä mattolaiturilla ja pelaamassa työhuoneella Speden spelit -koneella (joka on siis ihan se alkuperäinen Speden kone!!!!)

Ja sitten vietimme Didin 2-vuotissynttäreitä meillä Didin kummitätien kanssa, se oli suloista.

Töissä: palautin kirjan viimeisen version ennen oikolukua. Alkoi tulla toiveikkaampi fiilis, ehkä tämä tästä, ehkä!

Kesäkuu

Ah, oli pakko tuutata tähän valtava määrä kuvia, mutta kun kesäkuu oli vain niin taivaallinen!

Ensinnäkin: eka koronarokote!!!! Maailma alkaa avautua, toivoa on!

Yhden ihanan viikonlopun vietin ystävieni kanssa huvilalla (ilman lapsia!). Se oli silkkaa hedoniaa ja hykertelyä siitä, miten elämä voi olla näin mukavaa.

Aloitin lasten kanssa loman kuun puolivälissä, minkä jälkeen tehtiin Niinan ja Einon kanssa Helsinki-retkiä esimerkiksi Fallkullaniin, Pihlajasaareen, kiipeilypuisto Korkeelle, Espooseen Matinkylän uimarannalle, Linnanmäelle, Stadikalle, Malmin uimahalliin (jossa on upea, salattu keidas: ulkouima-allas, josta about kukaan ei tiedä). Turussa jatkettiin retkeilyä samalla jengillä mm Käsityöläismuseoon. Aurinko paistoi ja rantakelit olivat täydelliset.

Vietimme myös Tikin kanssa ihanan hääpäiväillan Linnanmäen vuoristoradassa ja Triplassa leffaa katsellen.

Tein vielä viimeisiä oikolukuja kesäkuun alkupuolella, oli niiiin helpottavaa päästä kirjasta eroon once and for all. Kahden vuoden suurprojekti – ohi!

Kirja lähti painoon juhannusaaton aattona, vielä viimeisten kansivärisäätöjen kanssa (onneksi päädyimme siihen, minkä halusinkin alun perin). Ja juhannukseksi muutimme Kakskertaan huvilalle – siitä alkoi todellinen kesä.

Heinäkuu

Aaaaaaah! Paras kuukausi. Heräsin joka aamu ihan vain yksiselitteisen onnellisena. Päivät valuivat herttaisina ja leppoisina eteenpäin, asustelimme enimmäkseen terassilla, kylvimme kylpyammeessa ja järvessä, kuuntelimme äänikirjoja, pelasimme jalkapalloa Juhan tekemällä jaliskentällä, katsoimme MM-futista, soittelin haitaria, luin kirjoja, join Didin päiväunten aikaan usein lasin valkoviiniä ja unelmoin. Tikin kanssa oli ihan superonnellista, ihania keskusteluja ja paljon kepeää huumoria.

Teimme pienen retken Tampereelle Koiramäelle ja Nuutajärven lasikylään, se sai riittää kesäretkestä. (Lasten kanssa autolla ajaminen ei ole tällä hetkellä maailman kivointa, Alppu voi pahoin ja Didi kyllästyy. Lainasimme tänä kesänä ystävämme Simon autoa kesäautoksi.)

Turussakin teimme retkiä: Turun Linnaan, Kuralan kylämäkeen, Seikkailupuistoon, Taidemuseoon ja sen sellaisiin. Meidän huvilalta pääsee paikallisbussilla puolessa tunnissa Turun keskustaan.

Heinäkuussa hauskinta oli kuunnella, kun Didi 2-vuotiaan itsevarmuudella opetteli puhumaan. Tiki kuvasi prosessia näin: “Se on vähän kuin minä puhuisin saksaa. Suusta ei tule mitä haluaisin sieltä tulevan vaan sitä, minne lause kuljettaa.” (Eräänäkin päivänä kysyin Didiltä ruokapöydässä, mitä hän haluaisi syödä. “Mä tahtoisin… salaattia.” Hän sanoi alistuneena, kun ei muistanut termiä mansikoille.)

Ärsyttävintä oli tietenkin kuunnella lasten orastavaa kinastelua. Kun oppii puhumaan, oppii myös sanomaan toista kakkapökäleeksi.

Elokuu

Elokuun toisella viikolla palattiin Helsinkiin ja työelämään: Kaikki rahasta julkaistiin!!!!!

Että sen vastaanotto jännitti ihan mielettömästi, ja sitten kun alkoi tulla hyvää palautetta, en ollut aluksi iloinen tai otettu – olin vain järjettömän helpottunut. Raisa sysäsi minut pitämään pienen julkkarit puistossa (olin ajatellut, että vihasin kirjan kirjoittamista niin paljon, etten halua juhlia sitä). Mutta ihanaa että pidin! Tuntui niin hyvältä, kun laitoin julkaisuviikon tiistaina erinäisiin ystävä-chatteihin puolenpäivän aikoihin viestiä, että tulkaa Tokoinrantaan iltaviideltä – ja yhtäkkiä kolmattakymmentä ihmistä vain ilmaantui paikalle kohottamaan maljaa!!!

(Kiitos kortsu, kellään ei ollut mitään ohjelmaa ja kaikki janosivat kuulumisten vaihtoa pitkän kuuman kesän jälkeen.)

Elokuun puolivälissä tein positiivisen raskaustestin. Se oli huumaavaa.

Elokuussa oli monta täydellistä päivää: retki lasten kanssa Suomenlinnaan katsomaan Helsingin taivaalla järjestettävää lentonäytöstä, viikonloppu Jurmossa (juhlimme äidin 60 v synttäreitä) ja ilta Vallisaaren biennaalissa ja Lonnassa ystävien kanssa.

Elokuussa annoin myös jumalattoman määrän haastatteluja kirjasta, oli niiiiin siistiä, että se kiinnosti niin televisiota, radiota kuin printtimediaakin.

Syyskuu

O ou. Raskauspahoinvointi ja väsymys alkoi – kuten myös aika rankat Ylen “Julia Thurén – vihan valtatiellä” -videosarjan kuvaukset.

Samaan aikaan piti käsikirjoittaa ja buukata vieraita Melkein kaikki rahasta -podcastia varten (kaikki 20 jaksoa nauhoiettiin loka–marraskuussa ja muutama joulukuun alussa) sekä antaa haastatteluja kirjasta.

Kaikki minun kesällä itselleni lupaamat “sitten syksyllä minä otan vähän rennommin, kun viime syksy oli podin ja kirjan tekemisen kanssa niin karmea” -ajatukset valuivat viemäristä alas. Aika syys–marraskuu oli töiden kannalta ihan silkkaa tulipalojen sammuttamista. Tämä näkyi kotona: riideltiin Tikin kanssa koko ajan, en nähnyt lapsia tarpeeksi (omasta mielestäni) ja sellaista omaa vapaa-aikaa saattoi olla viikossa nolla minuuttia. Olin aika hapoilla.

Tähän päälle sitten tämä koronapolitiikka, että pienestäkin nenän vuotamistesta lapsi jää kotiin. Ja nenä todella vuosi. Tiki enimmäkseen hoiti pitkin syksyä lapsia kotona, mikä oli minun kannalta aivan uskomatonta luksusta, mutta samalla tämä kiristi välejä entisestään.

Yhtenä sunnuntai-iltana annoin Didille buranaa, minkä jälkeen hän alkoi kakoa ja muuttui tulipunaiseksi. Soitin 112:een ja ambulanssi vei meidän Lastensairaalaan. Kohtaus meni ohi heti kun saavutimme ulkoilman, eli tuskin sen pahempaa oli kyseessä. Mutta sitten jouduimme kuitenkin viettämään yökahteen saakka Lastensairaalan päivystyksessä (allergiset reaktiot vaativat aina 4 tunnin tarkkailun). Aikamoista horroria oli, taas.

Mutta oli kivaakin: Käytiin äidin ja siskon kanssa Turun kaupunginteatterissa katsomassa Kysy siskoilta (ihana ilta!), meidän huvilan laituri valmistui (Suomen laiturikauppa, i love you! Haluan esitellä tämän kalliokylkilaiturin teille vielä paremmin, se on ylpeyteni aihe) ja vaikka ne Ylen kuvaukset oli rankat, niin oli ne myös samalla aivan mielettömän hauskat ja antoisat. (Niistä lisää myöhemmin.)

Ja tietenkin: Bondin ensi-ilta!!!!!!!!

Lokakuu

Töitä töitä töitä. Podia, puhujakeikkoja ja ilahduttavasti myös aika paljon someyhteistöitä. Etenkin Suomen Ekonomien kanssa tehty Talouskinkerit-lukupiiri oli tämän syksyn siistein duunihomma. Sain tavata Suomen talousviisaita, kysellä heiltä mitä mieli tekee ja samalla tutustua Ekonomien tyyppeihin, jotka olivat aivan mahtavia. (Kaukana ovat ne ajat, kun olin kirkasotsainen humanisti ja suhtauduin kyltereihin penseästi, hah! Olisinpa tiennyt, mihin tie vielä vie.)

Paljon ihanaa myös: Naisten ja tyttöjen viikonloppureissu Tukholmaan, Tiki täytti 40 (ostin hänelle Bond-legoauton, isoäidin 90 v juhlat, kirjamessut, pikkuveljeni Otto muutti Helsinkiin, leikkasin ja värjäsin hiukset. Ja ai niin: neljän päivän syysloma huvilalla oli aika ihana, syksyinen metsä tuoksuu ja toisaalta on hyvä pystyä kunnolla hyvästelemään kesä.

Ja ensimmäinen ultra! Oli maailman helpottavinta kuulla, että siellä on (yhden ihmisen!) syke ja kaikki on hyvin.

Kävin Tikin kanssa taas hotellissa. (Meidän äiti on oikeasti syyskuusta saakka käynyt aina yhden yön kuussa hoitamassa lapsia, se on ollut jumalaista luksusta ja luultavasti myös syy sille, että olemme Tikin kanssa tämän syksyn jälkeen puheväleissä.)

Heh, on tuossa yllä myös kuva, jossa 10.10. meidän vuosipäivän kunniaksi woltattiin ruokaa, mutta sitten tuli niin paha riita, että minä marssin ovet paukkuen bowlini kanssa ulos ja söin sen yksin ja vihaisena pihalla penkillä. Otin kuvan, jotta muistaisin, että ei tämmöstä enää kiitos.

Didi aloitti myös allergiatestirupeaman, mutta se päätyi hänen yskänsä hoitamiseen, sillä se oli jatkunut jo pari kuukautta. Astmapiipun kanssa kotiin.

Ja lokakuussa: Tämä uusi blogisaittini aukesi! On ollut mahtava huomata, että pikkuhiljaa tänne on tullut takaisin lukijat (aluksi melkein kukaan ei löytänyt tänne) ja minunkin kirjoitusinto on taas voimissaan.

Marraskuu

Tieto-Finlandia-ehdokkuus-kuukausi! Eipä tästä ole hirveästi jäänyt muuta mieleen. Itse julkistustilaisuus ja se koko päivä oli kuin hyvää unta, ja sitten kaikenlaiset kirjamessut ja kirjakauppaesiintymiset, muihin ehdokkaisiin tutustuminen, se kaikki. En unohda tätä koskaan.

Melkein kaikki rahasta -podcast alkoi – sopivasti Black Fridayn alla, sillä tämä kausi keskittyy tietenkin kuluttamiseen.

Isänpäivänä käytiin Tikin kanssa taas hotellissa (woltattiin pizzaa ja katsottiin Argo, tuo vanha Oscar-voittaja, ja se oli oikeasti hyvä!).

Isäni täytti 60 vuotta ja juhlimme sitä ensin kävelemällä Nuuksion metsissä ja sitten syömällä tavaallisen vegemenuun.

Syksyn yksi ihana juttu on ollut sellainen, kun Sonja Rajala (tuttu Leanlife-blogistaan) ehdotti, että pidetään sellainen naisten ilta, johon hän kutsuu omia insinööri-kauppatieteilijä-ystäviään ja minä humanisti-yhteiskuntatieteilijä-ystäviäni. Meillä oli aivan valtavan hauskaa syyskuun tapaamisessa, joten pidimme heti marraskuussa toisen, tällä kertaa Yrjönkadun saunassa. Tapaamisissa on aina teema ja niissä ei käytetä aikaa esittelyihin (jotka on hoidettu whatsapissa etukäteen) vaan isketään suoraan syvään päähän. Tällä kertaa puhuimme erilaisista suhdemuodoista, ensimmäisellä kerralla naiseudesta ja muun muassa naisjohtajuudesta.

Ja meidän vastuullisen sijoittamisen lukupiirin aamiainen, näiden naisten tapaamisen jälkeen on aina miljoona kirjaa, lehtiartikkelia ja podcast-jaksoa kulutettavana.

Kävin marraskuun lopulla Tampereella työmatkalla, jotenkin sieltä tarttui joulutunnelma mukaan ja aloitin todellisen joulutunnelmoinnin.

Joulukuu

No niiiiin! Siitten vielä joulukuu. Edelleen paljon töitä ja aatonaattona tuntui suorastaan kummalliselta, kun yhtäkkiä kaikki hommat oli hoidettu, laskut lähetetty ja kuitit kirjanpidossa. Oho! Sinne meni se syksy.

Joulukuussa kävimme Alpun kanssa Pyhällä, vietimme levollisen vuorokauden äidin, Juhan ja sisarusteni kanssa Hanasaaressa ja joulun Turussa.

Tähän mennessä joululoma on ollut vähän tuskallista (nyt on vatsatauti kiertänyt viimein ihan koko perheen), mutta tässä on vielä reilu viikko jäljellä ja mikäli nyt olisimme terveitä, niin kyllä tässä jotain hauskaa vielä keksitään.

Ennen kaikkea aion varata itselleni ensi viikon lopulle hotelliyön jostain, ja olla 24 tuntia aivan yksin. Pitää vielä vähän miettiä tätä vuotta ja sitä, mitä kaikkea se on elämään tuonutkaan.

Nyt uudenvuoden jälkeen ajatukset alkavat ihan pikku-pikkuhiljaa siirtyä myös vuoteen 2022 ja mietintöihin siitä, mitä kaikkea tänä vuonna sitä tekisikään ja mistä haaveilisikaan.

Kannatti tehdä tämä katsaus

Huh, olipa nyt aikamoinen katsaus, etenkin noiden kuvien valkkaileminen ja syöttäminen tänne oli aikamoinen duuni (mikä toisaalta oli ihan hyvää tekemistä, kun valvoin tässä yhden yön oksentavan 5-vuotiaan tukena enkä olisi kuitenkaan voinut nukahtaa ennen kello viittä aamulla, kun loputtomalta tuntunut amok-laattaaminen sitten lopulta päättyi).

Näitä kuvia katsellessa tulee pakostakin fiilis, että vaikka kaikenlaista mälsää on ollut, niin on myös kaikkea kivaa. Itse asiassa hyvin paljon kaikkea kivaa, josta on täysi syy vain olla kiitollinen. Eikä ole oikeastaan mitään syytä jättää mielen päälle kurjia juttuja, vaan ennemminkin keskittyä kivoihin.

(Luen tällä hetkellä Iisa Pajulan Itke, kirjoita, laula -teosta, ja siinä puhutaan muistista ja muistamisesta oivaltavatsi ja kauniisti. Haluan ottaa siitä oppeja omaan elämääni – vaikka teoshan siis käsittelee biisinkirjoittamista, ei mitään postiivista psykologiaa, jota en tosiaalta tunne yhtään, joten en voi siitä sanoa yhtään mitään.)

Nyt on sellainen olo, että vuosi 2021 on saatu pakettiin, 2022 – olen valmis!