Elämä on rapujuhla

Kun elokuun illat pimenevät ja ilmassa on jo häivähdys syksyn koleutta, tietää, että nyt on aika juoda pari snapsia ja veisata arvokkaasti helan gåria. On kulttuurikodin perinteisten rapujuhlien aika.

Me ollaan Tikin kanssa pidetty vuodesta 2010 saakka rapujuhlat elokuussa. Kokoonnutaan melko samalla porukalla Turkuun Kakskertaan meidän vanhaan maataloon juhlimaan. Lauri, Maria, Tupi, Heikki ja Marta ovat jo useana vuotena rapurapu rallatelleet meidän kanssa. Tänä vuonna juhliin saapui ihan uusi kunniavieras, joka rapujuhlaetikettiin nojaten sammahtikin unosille ennen kuin ensimmäistäkään ravunpyrstöä ehdittiin keota paahtoleivän päälle. (En puhu nyt siskostani Sofiasta, joka oli niin ikään ensimmäistä kertaa kemuamassa tämän porukan kanssa.)

Aikaisemmin me on ostettu kaupasta pakasterapuja, mutta nyt ollaan jo kahtena vuotena ravustettu ja keitetty itse tilliliemessä illan tarjoilut. Ja kuulkaas, siinä semmonen lämmin omahyväisyyden hyrskäys täyttää sielun! Tässä sitä Turun saaristossa istutaan ja ruotsiksi lauletaan ja ollaan ihan just melkein suomenruotsalaisia. Mutta ei sitten kuitenkaan ihan, koska tölkistä juodaan Pirkka lageria ja loppuillasta vedetty viski on jostain Itä-Euroopasta tuotua tiukkaa myrkkyä. Usein myös pääruuaksi grillattu entrecôte onnistutaan tuhkaamaan, mutta tänä vuonna tapahtui ihme ja liha olikin täydellistä.

Juhlien kulku on aina samanlainen: saunotaan ja uidaan, koristellaan tupa, kaivetaan lauluvihot esiin, kerrataan oikeaoppinen ravun syöminen, heitetään snapsia naamaan, kerrotaan sivistyneitä kaskuja, kirjoitetaan terveisiä Valtsika veisaa -vihkoon (niitä on hauska lukea vuosien päästä) ja loppuillasta (kenties yösaunassa) lähtee tunteelliset tunnustukset käyntiin.

”Te kaikki olette niin rakkaita, niin ihanaa olla taas täällä!”

Ja niinhän se on.

Kuvat: minun ja nuo hienot salamalla otetut otokset hovikuvaajamme Lauri Hovin