Ihminen ei ole roska
Olen lukenut viimeisen puolen vuoden aikana monen julkkiksen haastatteluista, mite he ovat "siivonneet turhat ihmiset" pois elämästään. Nyt sitten Hesarissakin oli juttua siitä, miten ihmisiä voi konmarittaa pois elämästään. (Itse juttu oli itse asiassa ihan jees, otsikko vain aika provo.)
Tällainen kielenäkyttö on karmaisevaa. Kyllä mä saatan valittaa ystäväilleni, että nyt en jaksa nähdä jotakuta raskasta tyyppiä hetkeen, mutta en kyllä lähtisi jossain lehden kannessa julistamaan, miten ikäviä ihmisiä ei tarvitse kestää. Enkä todellakaan käyttäisi siivota-verbiä, jolla viitataan yleensä tien varsilla lojuviin roskiin tai puuroklönttiin, jonka lapsi on harmillisesti hieronut ruokapöydän reunaan.
Etenkin ärsyttää se, että moni tuntuu pitävän "terveen itsekkyyden merkkinä" tai "aikuistumisena", että "siivoaa" hankalat ihmiset elämästään. Aina näitä juttuja lukiessa mietin, että miltäköhän niistä "hankalista elämästä pois siivotuista" ihmisistä mahtaa tuntua lukea tällaista settiä.
Mä en ylipäänsä usko tuollaiseen aktiiviseen ihmisten karsimiseen omasta elämästään, ellei kyseessä ole oikeasti fyysistä tai henkistä väkivaltaa käyttävä tyyppi. Sen sijaan uskon toki siihen, että kiireinen aikuinen priorisoi sellaisia ihmisiä, keiden seurassa viihtyy. Itsekin kieltämättä tapaan enimmäkseen ihmisiä, keistä pidän tosi paljon ja keiden seurassa koen maksimoivani vapaa-ajan nautinnot. Mutta se ei tarkoita sitä, että haluaisin kenestäkään toisesta ihmisestä oikein suunnitelmallisesti eroon tai alkaisin polttaa dramaattisesti siltoja.
Mun mielestä voi myös olla aika vaarallistakin tiputtaa omasta lähipiiristä sellaisia ystäviä pois, joilla menee hetkellisesti huonosti, ja jotka valittavat tilanteestaan ja ovat tässä mielessä raskasta seuraa. Mitäpä jos minulle käy jotain hirveää, saako minut heivata menemään? Eräs ystäväni kertoi, että häntä hävetti, kun hänen isänsä kuoli, ja hän oli asiasta rikki vielä parin kuukaudenkin päästä. Ikään kuin siinä ajassa olisi pitänyt jo toipua ja muuttua takaisin omaksi valoisaksi itsekseen ja lopettaa se märehtiminen siitä isästä. Täysin kohtuuton ajatuskin!
Totta kai uskon ystävyyden vastavuoroisuuteen, ja jos joku ihminen vaikka vuodesta toiseen ei koskaan kysy, mitä minulle kuuluu, niin oikeastaan huomaamattaan alan nähdä enemmän muita ihmisiä. En siis tarkoita sitä, että minkään kaverisuhteen pitäisi olla mikään hyväntekeväisyystapaus, vaan totta kai molempien pitäisi saada siitä yhtä lailla irti. Ja olen toki itsekin suurinpiirtein katkaissut välejä joihinkin tyyppeihin, mutta se on kyllä ollut melko molemminpuolista.
Enimmäkseen mua nyt vain syö tuo sanavalinta, että ihmisiä voisi siivota tai karsia omasta elämästään. Se kuulostaa julmalta ja ylimieliseltä.
Lue myös:
Elämäni yksinäisimmät viisi kuukautta
FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN