Jokainen ihminen on polttarien arvoinen

Elämäni loppuun saakka tämä toukokuun kolmas viikonloppu tulee sykähdyttämään mun sydäntäni ihan omalla tavalla. Kaksi vuotta sitten mulle järjestettiin tänä samaisena viikonloppuna polttarit. Olen edelleen täysin shokkelossa siitä, miten hienot ne oli.

Kuten olen sanonut, polttarit on siistein juttu ikinä. Siksi jokainen ansaitsee sellaiset ainakin kerran elämässä, meni hän naimisiin tai ei. Oikeastaan pitäisi olla semmonen sääntö, että jos pitää jotkut megajuhlat, tyyliin hienot 30-, 42- tai 55-vuotisjuhlat (tai vaikka 100-vuotis, käy!), niin ennen näitä kekkereitä ystävien tulisi järjestää polttarit tälle ihmiselle, mikäli hän ei ole vielä sellaisia saanut kokea. Polttareissa pääsee kokemaan sellaisia tuntemuksia, joita ei ehkä elämässä koskaan muuten pääse. Kuten:

Yllätys. Mut yllätettiin kesken perjantai-iltapäivän palaverin (joka käsitteli Lilyn kehitysideoita, joskin ne ideat muuttuivat siinä palaverissa koko ajan kummallisemmiksi, ja meitsi vain tunnollisena muijana teki muistiinpanoja). Mua ei ole koskaan ennen yllätetty sillä lailla, ja mä menin ihan sellaiseen hyperventilaatio-tää-ei-voi-olla-mahdollista-shokkiin, en saanut sanaa suusta ja hihkuin kuin joku vauva. Ja yllätys vain jatkui aina perjantaista sunnuntaihin, koska en missään vaiheessa tiennyt, mitä seuraavaksi tapahtuisi.

Kontrollin menettäminen. On mielettömän vapauttavaa, kun joku muu on vastuussa susta täydellisesti: pakannut sun hammasharjan ja e-pillerit, järjestänyt seuraavat ruokailut ja nukkumapaikat, miettinyt kaiken valmiiksi, eikä itse tarvitse tehdä tai päättää yhtään mitään. Mun polttareiden tukikohta oli Air bnb:stä vuokrattu Paola Suhosen asunto Torkkelinmäellä, ja sieltä sitten singahdeltiin ympäri Helsinkiä erinäisiin hurvitteluihin.

Huomion keskipisteenä oleminen. Kerrankin elämässä ei tarvitse miettiä, puhunko mä nyt itsestäni liikaa (koska mun elämä on ikuista taistelua tämän pohdinnon kanssa!). Saa todella vain horista kaiken mahdollisen, ja multa vieläpä oikein kysellään asioita. (Toimittajalle tämmöinen on aika aututasta.) Esimerkiksi perjantai-ilta, jolloin sain jalat suolavesiämpärissä horista suhdehistoriani ja kertoa kaikista mun existä hassuja pikku anekdootteja oli vapauttava ja hauska (ja toki vähän haikeakin) kokemus.

Tässä elämä on -fiilis. Mun kaverit olivat vuokranneet ratikan, jolla me ajeltiin ympäri Helsinkiä ja laulettiin sitsilauluja (polttareiden teema oli Matka maailman ympäri). Manskulla ne huutelivat ikkunasta: "Julia Thurén menee naimisiin!" Tuli semmonen olo, että todellakin, nyt mä olen se tyyppi, se jolla on polttarit ja se joka ottaa ison askeleen elämässään pian. Sitä on 26 vuotta katsellut hymyssä suin tulevien morsianten polttareita ja sitten yhtäkkiä onkin se tyyppi itse!

Uusien asioiden kokeminen. Vogue-tanssitunti, pornografisten origamien (eli origasmien) taitteleminen, saunominen Pasilan kattojen yllä, skumpan juominen Punavuoren kattojen yllä, klubin pöydillä pilkkuun saakka bailaaminen (mä en normaalisti ole mikään pöydillä tanssija!), viinin juominen Halkolaiturilla auringon noustessa horisontista.

Kokonaisvaltainen tunne rakastetuksi tulemisesta. Kun ympärillä on kolmisenkymmentä naista, joista huomaa, että nämä tyypit toden teolla tuntee mut, olo on silkkaa euforiaa. Nämä tietävät, millaisista jutuista mä pidän eniten maailmassa, ne hyväksyvät mut omana itsenäni täydellisesti, niiden kasvoista paistaa, että ne toivovat mulle silkkaa hyvää. Kun saa viettää kokonaisen viikonlopun pelkästään tällaisten ihmisten seurassa, itsetunto boostautuu niin, että sen muistaa koko lopun elämänsä. Uskonkin, että polttarit voivat vaikuttaa ratkaisevasti ihmisen omakuvan parantumiseen.

Jälkikäteishysteria. Kun mut sunnuntaina palautettiin kotiin, jossa odotti vielä semmonen kori täynnä ystävien antamia pieniä lahjoja, padot aukesi totaalisesti. Ala-asteaikainen kaverini Noora oli repinyt meidän kirjevihosta viimeisen sivun, jonka toiselle puolelle se oli vastannut viimeisimpään kirjoitukseen ala-aste-diskurssilla: ”Siis sä niinq oikeesti meet nyt naimisiin, eix oo creisii?!” Anna taas oli printannut Samae Koskisen biisin sanat Hän, jolla on kaikki:

”Kelpaat mulle vaikka oisit ryppyinen
vaikka oisit hetken joku muu
vaikka oisit kuinka tautinen
kelpaat sit kun sult ei aukee suu”

Avattuani sen korin, itkin melko hysteerisesti koko loppu päivän. (Niin, että se alkoi olla jo vähän epämiellyttävää ja paniikinnomaista, osasyy saattaa toki olla valvotuilla öillä ja avautuilla pulloilla.) Häämatkalla vielä tirautin kyyneleitä yhtenä aamuna hotellissa Santanderissa: "Mä en voi uskoa, että mun polttareista on jo kuukausi!"

Mikä parasta, mä voin elellä taas tänä viikonloppuna näitä polttareita uudestaan, sillä niistä tehtiin myös aivan jumalainen video.

https://www.youtube.com/embed/sFUQK7Yqtgk

Haluan toivottaa kaikille tämän kesän morsioille aivan uskomattoman ihania polttareita! Ja koska rakastan tällä asialla hekumointia, kuulisin hirmu mielelläni:

Millaisia polttarikokemuksia sinulla on ollut?