Syksy, ei ihan vielä

Jos mä olisin heinäkuun lopulla tiennyt, että vielä syyskuun puolivälissä voi olla iltakasilta t-paidassa ja sandaaleissa ulkona, en olisi paljon kesän loppumista haikeillut. Käytännössä heinäkuun loppu on ollut tänä vuonna kesän keskiväli, sillä ihan kesältä tämä vielä tuntuu.

Ja blaablaa on aika järkkyä, että syyskuun puolivälissä on vielä 20 astetta lämmintä illalla, mutta! Minä en sille mitään mahda, joten minä nautin. On ihanaaaaa ettei ole tarvinnut laittaa jalkaan sukkia (paitsi unisukat!) sitten toukokuun. Rakastan hampparoida birkkenstokeisssani. (Just laitoin kierrätykseen mun kaikki muut sirot kesäsandaalini – olen viimeiset viisi vuotta vedellyt pelkästään birkkareilla, enkä usko että paluuta mihinkään muuhun enää on. Ja kyllä, Barbie-elokuva on nähty!)

Mutta muutoin on kyllä syyshommat alkaneet! MKP-podin neljäs jakso ilmestyi tänään, ja sen suhteen meillä alkaa olla hyvä rutiini. Se työllistää mut nyt täysin: Meillä on kolme palaveria (ti, to ja pe) viikossa jaksoista, verkkojutuista sekä instan huumorivideoista. Joka toinen maanantai nauhoitetaan kaksi jaksoa, ja keskiviikkona tulee jakso ulos.

Syksyn kausi on 18 jaksoa ja puhetta on jo ollut, että tämä jatkuisi keväällä, mikä on tietenkin mun suuri toive, koska tuntuu että nyt vasta päästään kunnolla vauhtiin!

Ylellä on kivaa hengailla, mun työkaverit ovat aivan ihania ja ammattimaisia. On kivaa syödä työpaikkaruokalassa ja kantaa kulkukorttia ja olla osa yhteisöä. Sopii mulle!

Tänään ilmestyi jakso eroamisesta (siitä miten se voi olla hyväkin juttu) ja ensi maanantaina puhutaan wine mom -kulttuurista ja vanhempien alkoholinkäytöstä (ah, kuumottava aihe!). Mutta on kepeyttäkin luvassa: just tänään käsikirjoitin jaksoa vanhempien deittailusta. Siihen jaksoon tulee Mippi ja Saranda ja siitä tulee aivan ihana.

Treenit ovat myös sujuneet hyvin. Olen yllättynyt, että olen jo melkein neljä viikkoa käynyt kolmesti viikossa jumppaamassa! Mä tykkään tuosta Training For Warriors -ohjelmasta, ja kuten valkut toistelevat: siellä tärkeää on salin hyvä henki. Yläfemmoja alkuun, keskellä ja loppuun. Tämä sopii mulle – ystävällisyys sopii mulle. Ainoa kenelle se ei sovi on mun jumppakenkä. Se tuhoutui yhtäkkiä! Justhan vasta meiän äiti osti mulle sen, kun mä olin 8. luokalla. Ja heti 20 vuotta myöhemmin pohja irtoaa!

(Just tällaisten akuuttien tilanteiden takia mulla on viiden vaatteen vuodesta hankintapaikkoja jäljellä. Käytettynä on 3/5 ja nuo urheilukengät vievät 4/5, kun saan vain ostettua. Nyt olen mennyt sukkasiltani.)

Syyskuun ekana viikonloppuna siskoni Lotta ja hänen kaksi nuorinta lastaan olivat meillä. Oli ihanaa! Meillä on Lotan kanssa jotenkin niin mutkaton meno. On sama tempo (eli nopea), samanlainen staili hoitaa lapsia (eli juna menee koko ajan eteenpäin), sama huumori, samat kiinnostuksen kohteet ja no, kivaa on! Molempina iltoina valvottiin lasten nukahdettua johonkin yli puolenyön, kunnes oli pakko mennä nukkumaan.

Meillä oli oikein ohjelma: perjantaina pizzaa (joskaan ei kovin hyvää, koska mä tein sen, sillä Tiki oli huvilalla), lauantaina aamulla uimahalliin (Alpulla oli uimakoulu ja me muut vaan polskittiin, Putte rakastaa uimista). Siitä lounaan kautta Espooseen ystäviemme Katan ja Matin luksuslukaaliin, jossa meillä oli sekä puutarha- että kodin taidekierros. Sitten juotiin vintage-shampanjaa ja nautiskeltiin.

Sunnuntaina käytiin Rastilassa leikkimässä ja lounaalla. Iltapäiväksi mentiin Senaatintorille mielenosoitukseen rasismia vastaan. Se oli voimaannuttava kokemus, sillä koko kesän on tullut niin kammottavia paljastuksia persujen rasistisista kommenteista, että tarvitsin tätä ympärilleni: tuhannet ja tuhannet ihmiset halusivat tulla sanomaan, että tämä ei käy.

Lapsille ostettiin tietenkin mielenosooitusherkut, koska niiden pitää saada hyvät kokemukset tärkeistä miekkareista. Rasismista on vaikea puhua heille, sillä heillä on paljon ei-kantasuomalaisen näköisiä ystäviä. Varsinkin tommoset 4-vuotiaat toistaa kaiken kuin papukaija, ja siksi en halua puhua vielä mistään “ihonväri”-hommista kauheasti. Kyllä mä tajuan, että 4-vuotiaskin voi aistia rasismia, mutta olen melko varma, että meidän päiväkodissa ei sellaista esiinny, joten ehkä ei ole vielä aika puhua aiheesta detskutasolla. Puhuttiin siis vain, että jotkut tomppelit eivät ajattele, että kaikki ihmiset ovat yhtä arvokkaita ja tärkeitä, ja siksi meidän pitää käydä osoittamassa mieltä sen edestä. Alpulle avasin aihetta jo vähän enemmän. Ja näistä voi puhua aina sitä mukaa, kun lapset kyselevät.

Ja onneksi on lastenkirjat!

Yhden Didin kaverin isä on hankkinut ison kasan palloja, jotka se tuo puistoon mukanaan. Huomasin, että etenkin Putte rakastaa palloja, ja oikeastaan minäkin tykkään. Niinpä mäkin marssin meidän lähellä sijaitsevaan Sportti-divariin ja ostin sieltä edukkaaseen hintaan sekä koripallon että jalkapallon. Syksyn paras ostos! Korista on niin hauska heitellä silloin tällöin puistoleikkien lomassa, ja jalkapallo on kanssa ihan ehdoton. (Käytetty koris maksoi 10 e, jalkapallo 20, mutta se olikin vaaleanpunainen, eli arvokas.)

Me käytiin viime torstaina Didin kanssa ihanalla hotellilomalla kahdestaan, juteltiin läpi ravintolaillallisen, kylvettiin kylpypommin jäljissä, tehtiin kasvonaamio ja katsottiin Risto Räppääjä ja viileä Venla -elokuva Areenasta. Oli ihanaa! Mä niin rakastan sitä, että mulla on tytär, jonka kanssa meillä on omat tyttöjen jutut. Didi muun muassa kertoi, että hän haluaa isona leipuriksi, sillä he saavat jongleerata leivoksilla. Puhuttiin myös päiväkodin kuulumisia ja tietenkin tärkeistä henkilöistä Merihevosesta, Sulosta, Matildasta ja Kristiinasta, jotka olivat mukana meidän minilomalla.

Minä kävin kampaajalla, värjäys ja leikkaus ja fresh tuli!

Viime lauantaina käytiin Kaartin brunssilla (se on täydellinen lasten kanssa, hieno iso leikkinurkkaus) ja Muumipeikko ja pyrstötähti -elokuvan enskarissa. Jälleen kerran ihana kesäinen päivä, jolloin viiletettiin t-paidassa pitkin Töölönlahtea.

Putte on oppinut heittelemään esineitä vessanpönttöön (sinne on lentänyt hänen oma kenkänsä ja Alpun keltanokkalippis). Hänen uusi tapansa on kiivetä keittiön ikkunalaudalle ja hokea AVA AVA AVA. Juu emme ole avaamassa, asumme neljännessä kerroksessa. Hän rakastaa ulkoilua, on koko ajan roudaamassa mulle mun birkkenstokkeja tai päivystää ulko-ovella, että joko mentäis. Hän viihtyy päivisin valtavan hyvin isänsä kanssa, tulee sulosia viestejä milloin mistäkin – vitsi mikä nautinto.

Ainoa mitä muuttaisin olisi se, että pääsisi yöimetyksestä eroon. Huh, se on työn ja tuskan takana ja sitä on jo pariin otteeseen yritetty, mutta hankalaa, kun lapsi nukkuu mun vieressä (ja meillä ei ole yksinkertaisesti tilaa kotona pinnasängylle!!!). Olen vähän neuvoton, mutta no, eiköhän se sitten pian voi siirtyä kerrossängyn alasänkyyn (vaiks just googlailin, et oikeasti vasta 3 v kannattais siirtää simmoseen… mutta en mä ole juuri muutenkaan mitään suoisituksia noudatellut).

Didi on käynyt jalkapallokerhossa Raisan ja Antin pojukan kanssa, mä niiiiin tykkään seisoksia siellä kentän laidalla ja katsella, kun pätevät valemntajat ohjaavat noita pikkuisia. Toivon, että tästä innostuttaisiin nyt kunnolla. Kassellaan. Alppu pelaa salibandy-joukkueessa, se tykkää siitä tosi paljon. Mun nuoruudessa kaikilla säbän pelaajilla oli puuhelmet kaulassa ja kulmakoru naamassa. Ja käinää huulessa. Mutta en ole silti estänyt lastani toteuttamasta intohimoaan. Jos tulee puuhelmet, niin sitten tulee. Kestän sen.

Paljon kaikkea ihanaa! Nyt meen kattoon The Bearin kakkoskautta. Vitsi että se kokki-Carmy on vaan niin kuuma! M m mmmmmmmmmmm!