Kodinvalinnan ykköskriteerini on ystävät

Raisa aloitti Instassaan hauskan #pienikotihaaste:en, jossa hän kertoi, minkälaisia ratkaisuja vaaditaan siihen, että asutaan ahtaasti. Sittemmin hän kirjoitti aiheesta jutun joulukuun Imageen.Tilastollisesti ihminen asuu ahtaasti, mikäli asunnossa on huoneita vähemmän kuin ihmisiä. Jos yksi ihminen asuu yksiössä, kaksi kaksiossa, kolme kolmiossa ja niin edelleen, niin kyse ei ole ahtaasta asumisesta.Jos näin ajatellaan, niin minä en asu ahtaasti. Meillä on neljä huonetta ja keittiö (joskin vain kaksi makuuhuonetta), ja meitä on neljä ihmistä. Toisaalta jos lapsemme joskus haluavat omat huoneet, niin voimme muokata ruokahuoneesta makuuhuoneen ja siirtää ruokapöydän olohuoneeseen. Mutta tällä hetkellä oikeastaan kukaan lapsista ei tarvitsisi omaa huonetta (tosin lapsen lelut tarvitsevat), joten tämä tuntuu kaukaiselta tulevaisuudelta.Toisaalta, Tilastokeskuksen mukaan saatamme sittenkin asua ahtaasti, noin keskimäärin. Asumisväljyys nimittäin pienenee merkittävästi asuntokunnan koon kasvaessa. Yksin asuvilla helsinkiläisillä oli vuoden 2017 lopussa käytettävissä 49 neliötä, neljän henkilön 23 neliötä ja kuuden henkilön ja sitä suuremmilla asuntokunnilla enää 15 neliötä henkilöä kohti.Meillä on 78 neliötä, mikä tarkoittaa sitä, että meillä on käytössä 19.5 neliötä per ihminen.Pääkaupungin lapsiperheistä asuu ahtaasti 36 prosenttia ja koko Suomessa lapsiperheistä asuu ahtaasti 30 prosenttia.Tällä hetkellä en usko, että muutamme mihinkään. Meillä on nimittäin valtavia etuja nykyisessä kodissa: Tärkein niistä on ystävät. Raisa asuu noin neljän minuutin kävelymatkan päässä, siskoni Sofia asuu samassa talossa(!!), parhaimmat ystäväni asuvat etäisimmillään Kalliossa, parin ratikkapysäkin päässä. Olemme myös tutustuneet ihaniin perheisiin taloyhtiössämme (muun muassa Alpun bestis asuu naapurirapussa).Näiden syiden takia en missään tapauksessa voisi muuttaa alueelta, vaikka on ehdottomasti asioita, joita soisin olevan eri tavalla kodissamme. Inhoan meidän pikkuista "kylpyhuonetta", eli minivessaa, johon on tungettu suihku ja pesukone. Uumoilen, että tulevaisuudessa, kun lapset alkavat käydä itsenäisesti suihkussa, meille tulee aamuisin ongelmia vessankäytöstä.Myös hissittömyys ylimmän kerroksen asukkina on risonut, mutta sen olen hyväksynyt. Haaveilen myös sisäpihasta. Meillä ei ole tällä hetkellä oikein sellaista järkevää pihaa, jolla lapset voisivat leikkiä. Niinpä on aina pakko lähteä puistoon, kun lapset haluavat ulkoilla. Siinä on vaivaa, jos vertaa vaikka turkulaiseen isosiskooni, jolla on omakotitalo ja sadan neliön piha.Raisan jutussa puhutaankin juurtumisesta. Minä olen niin juurtunut Hermannin ja Vallilan seudulle, etten näe enää muuta aluetta Helsingissä kotinani. Tämä tarkoittaa sitä, että vaihdan väljyyttä sijaintiin. Se on tietoinen, jopa etuoikeutettu valinta.Raisa kirjoittaa, että asumisen tutkimuksessa puhutaan asumisurista. Tällä tarkoitetaan perinteisiä kaavoja, miten jengi yleensä asuu: lapsuudenkodista vuokralle, sitten ensimmäiseen omistusasuntoon, joka vaihdetaan aikanaan isompaan. Juuri näin minä olen tehnyt.Urien tilalle on kuitenkin tullut asumispolut: ihmiset eivät välttämättä teekään enää näin. Itse asiassa minäkin olen vähän siksakannut: Asuin Tikin kanssa jo reilun vuoden yhdessä vuokralla, sitten muutinkin vuodeksi kommuuniin ja vasta tämän jälkeen ostimme yhteisen kaksion.On freesiä, että nykyään ei ole enää niin tiukkoja normeja sen suhteen, miten ja missä järjestyksessä asutaan. Kaikki eivät edes halua koskaan ostaa asuntoa, vaan vuokralla asuminen houkuttaa monella tapaa.Olemme jutelleet Raisan kanssa hyvin paljon asumisesta, koska aihe on niin kiehtova. Hän kertoi myös muutamia kiinnostavia seikkoja, jotka eivät mahtuneet tuohon Imagen juttuun: Asumistutkimuksessa on esimerkiksi huomattu, että usein uutta asuntoa etsiessä ihmiset kiinnittävät huomionsa vain yhteen epäkohtaan, mikä vanhassa asunnossa on ollut. Tyyliin jos minä ostaisin nyt asuntoa, metsästäisin silmät kiiluen hissillistä taloa, jossa on kaksi vessaa. Tai jos jotakuta ärsyttää pieni eteinen, hän etsisi kovasti suurella eteisellä varustettua kotia.Vain yhtä kriteeriä silmällä pitämällä menee herkästi pieleen: sitten huomaakin, että uudesta asunnosta puuttuu paljon kivoja juttuja, joita edellisessä oli. Itse tein esimerkiksi paperille listan kriteereistä, joita haluan kodiltani silloin, kun etsimme nykyistä asuntoa. (Suurin kriteeri oli ylin kerros, toivoo äänineurootikko.)Toinen seikka, mistä Raisa puhui kiinnostavasti, oli se, että ahtauden kokemus saattaa lapsiperheissä nousta esiin silloin, kun lapset kasvavat fyysisesti. Ihan tyyliin sellaisissa arkisissa jutuissa, että 3-vuotiaan koon 27 kengät mahtuvat eteiseen paljon näppärämmin kuin 17-vuotiaan koon 47 kengät. Kun lapset kasvavat (fyysisesti!), koti saattaa alkaa tuntua ahtaammalta.Näin ollen tällaiset suuret vannomiset siitä, että "minä en koskaan muuta", saattavat olla vähän turhia. No, vanhemmuus on omien sanojensa syömistä, se on tullut todettua monet kerrat.Omassa asumisessa kuitenkin tärkeä juttu on se, että vaikka pieni vessa ja pari muuta juttua ärsyttävät, niin olen valinnut nämä itselleni vapaaehtoisesti. Tiedän, että jos ärsyttää tarpeeksi, voin muuttaa kauemmaksi keskustasta ja saada lisää neliöitä (ja niitä vessan neliöitä) itselleni.Kannattaa muuten tsekkaa Raisan instasta hänen kohokohdistaan kiinnostavia tärppejä, miten pienessä kodissa voi asua mukavasti. Hän asuu 54 neliössä, jonne on syntymässä ihan pian toinen lapsi.Mitkä kriteerit ovat olleet tärkeimpiä teidän asunnon valintaan?Kuvat: Valitsemalla asua suht pienessä kerrostaloasunnossa olemme saaneet lyhyen kävelymatkan päähän kahviloita, joissa tulee vietettyä aika paljon aikaa. Tässä olemme Teurastamon kahvipaahtimossa Tikin kanssa silloin, kun Didi oli kolmen päivän ikäinen.Lue myös:Suhteessa edetään niin kuin huvittaaSisko muuttaa naapuriin!Ensiasunnon ostaminen oli inhottavaa mutta järkevääPieni asuminen on ekologista