Lahjattomat kaverisynttärit

Juhlittiin lauantaina meidän 9-vuotiasta ihanaista. Ollaan järjestetty muistaakseni 5-vuotiaasta saakka yhteissynttärit esikoisen vanhimman kaverin kanssa. (Ne oli korona-aikoja, kun pystyi kutsumaan vain kaksi ystävää synttäreitä juhlimaan!) Myös viimeistään siitä saakka meillä on ollut lahjattomat syntymäpäivät – yksi nerokkaimmista ja helpottavimmista kulttuurinmuutoksista vanhemmuuteni aikana.

Mehän ei edes siis aloitettu tätä, vaan ensimmäinen kutsu tuli erään luokkakaverin äidiltä Veeralta, joka laittoi kutsuun: “Ei lahjoja kiitos.”

Ensimmäistä kertaa tuntui hassulta mennä ilman lahjaa toisen juhliin – sitä on tietenkin tottunut, että jotain viedään, kun mennään kylään. Mutta kaverisynttärit on vähän eri juttu. Ei viety lahjaa, ja se oli niin helpottavaa, että siltä istumalta päätin, että tästä lähtien kaikkien omien lasteni synttärit järjestetään ilman lahjoja. Ja mikä ihaninta, tämä on levinnyt nyt laajalle alueellamme. Suurimman osan kavereiden kutsuissa lukee nykyään lopuksi: Ei lahjoja.

Miksi lahjattomat syntymäpäivät?

Tärkein syy: Vanhempien vaiva. Me kaikki eletään tässä suht kiireisessä arjessa, jossa on miljoona asiaa hoidettavana. Kaverisynttäreiden lahjat on just sellaisia ei-niin-mieluisia to do -listan juttuja, jotka yleensä hoitaa hirveässä kiireessä, pahimmillaan matkalla synttäreille hakee Alepasta jonkun rojun, jonka voi laittaa pakettiin. Tai siis ihan pahimmillaan käy niin, että jos ei ole lahjaa, ei mene koko synttäreille. En halua tehdä tätä piinaa kavereiden vanhemmille, ja musta on ihanaa, että luokkakavereiden vanhemmat eivät tee sitä mulle.

(Tämä on myös se syy, miksi en halua lähteä sellaiseen “voit tuoda kolikon” (KELLÄ ON KOTONA KOLIKOITA?!) tai “tuo kierrätetty lahja” (tämä ehkä kiva, jos saa antaa jonkun oman vanhan lelun – tosi mä en itse haluaisi kotiini 27 vanhaa lelua).

Toinen, pienempi syy on sitten ympäristöasiat. Meidän esikoisen luokalla on 27 oppilasta. Se krääsän määrä. Voitte kuvitella. Mitä tämmösen muovin jakaminen ystäville opettaa kuluttamisesta tai elämästä ylipäänsä lapselle?

Mistä tullaankin kolmanteen syyhyn: ihmisillä ei ole tilaa sille kaikelle rojulle ja romppeelle.

Neljäs syy on näinä aikoina myös iso: raha. Tiedän kaupunginosia, jossa tuodaan jopa 30–60 euron lahjoja kaverisynttäreille. Homma menee kilpavarusteluksi. Meillä normi on ehkä semmonen 10–15 euroa, mutta on sekin paljon rahaa. Etenkin jos yhdellä lapsella on 27 synttärit vuodessa. On ihmisiä, joiden lapset eivät voi osallistua, kun ei ole rahaa ostaa lahjaa. Musta tää on irvokas ajatus.

Viides (keksisin kyllä lisääkin syitä, mutta pakko päästä eteenpäin). Muistan lapsuudesta synttäreillä ne ringit, kun sankari avasi lahjoja. Sitten vähän arvuuteltiin, keneltä mikäkin on. Kuka toi kivoimman, entä kalleimman? Musta tää on vähän ällöttävä perinne, ja on ihanaa, että meidän synttäreillä tärkein ohjelmanumero ei ole tavaran tai lahjakorttien avaaminen vaan leikkiminen ja yhdessä temmeltäminen.

Huomaatte, tämä on mulle sydämen asia, jonka soisin leviävän eteenpäin. Niinpä kysyin instassa, mikä aiheessa mietityttää.

Miten lapsi suhtautuu lahjattomiin synttäreihin?

Hyvin. Lapset käyvät kyllä välillä synttäreillä, jonne viedään lahja. Jos kutsussa ei lue “ei lahjaa”, niin me toki viedään – en halua että lapsia hävettää, ettei ne “täytä etikettiä”.

Mutta meidän lapsille olen selittänyt, että meidän perheen perinteisiin kuuluu se, että me vanhemmat ostetaan lapsille jotain, mitä ne oikeasti haluaa ja sitten kavereiden kanssa juhlitaan vailla lahjoja. Tänä vuonna 9-vuotias sain nerf-pyssyn, yöpaidan ja erään kauan halajamansa pleikkapelin. Ja on ikionnellinen niistä.

Keskimmäinen joskus sanoi, että hän haluaisi lahjoja kavereilta, mutta sitten me vain todettiin, että ei kun me vanhemmat hankitaan sun lahjat. Lasten kanssa voi jutella ja perustella asioita, ei ne mene rikki siitä, että meillä tehdään eri tavalla kuin joissain muissa perheissä. Toki jos lapset ovat tottuneet siihen, että ovat 10 vuotta saaneet kavereilta lahjat ja nyt sitten pitäisi vaihtaa lahjattomiin, niin se on hankalampaa. Siinä pitäisi sitten käydä oikeasti pitkä ja fiksu keskustelu.

Ei tämä niin vakava juttu ole, jos lapsi pettyy lahjattomuuteen kovasti, niin sitten ei kannata järjestää lahjattomia synttäreitä :) Syntymäpäivistä pitäisi jäädä iloinen mieli, ne ei ole mikään äidin ideologian toteuttamisen muoto.

Tuntuuko lapsista pahalta viedä lahja toisten synttäreille?

Ei kyllä mun käsittääkseni. Ehkä he sitten aikuisena kirjoittavat paljastuskirjan äitinsä hirmuvallasta. “Ja minä jouduin sormet verillä tehtäväkirjaa paketoimaan, mutten itse koskaan saanut sellaista päiväkotikavereilta, yhyyyyyyy.”

Mutta siis: jos itse on kirjoittanut kutsuun, että ei lahjaa, niin kannattaa kommunikoida omalle lapselle :D Kerran mentiin yksille synttäreille, jossa lapsi ensimmäisenä kysyi: “Toitteko lahjan minulle?” (Silloin kutsussa taisi lukea, että voitte lahjoittaa lahjarahat hyväntekeväisyyteen, ja mä olin laittanut rahaa Unicefin Ukraina-keräykseen.) Sanoin, että sun äidin pyynnöstä lahjan sai nyt sellaiset lapset, joilla on iso puute perusjutuista. Tähän lapsi oli vain että “jaaha.”

Miten muotoilla lahjattomuus kutsuun kivasti?

Me kirjoitetaan kutsun loppuun aina: “Ei lahjoja.” Ei mitään muuta. Kaikki sellainen liirumlaarum “emme tarvitse lahjoja” aiheuttaa vain ahdistusta ja hämmennystä. “Ahaa, he eivät tarvitse, mutta haluaisivatko he kuitenkin?” (Haluan nähdä sen perheen, joka tarvitsee kaverisynttärilahjoja…)

Tuovatko silti ihmiset lahjoja?

Eivät tuo. Just kun tuon muotoilee järkevästi ja selkeästi. Moni lapsi tuo kyllä itse piirtämän kortin, mikä on musta aivan uskomattoman hellyttävää ja suloista. Mutta ei kirjoiteta edes, että “kortti riittää”, koska ei mekään aina kiireessä ehditä piirtää tai askaroida jotain korttia. Palaan ensimmäiseen kohtaan: vaiva.

Oletteko sopineet asiasta koko luokan tai pk-ryhmän kanssa?

Ei olla. Voishan sitä kokeilla, mutta jotenkin pelkään, että ihmiset ajattelisi, että yritän kontrolloida heitä. Mutta siis kun tätä on tehnyt (ja mun on pakko sanoa, että osa vanhemmista seuraa mua instassa / lukee mun blogia, joten ovat altistuneet vuodesta toiseen tälle lahjattomuuspaasaukselle) vuosia, niin tää on kyllä levinnyt. Meille tulee todella harvoin mitään lahjallisia synttäreitä enää.

Koululaisen kohdalla on ihanaa, kun homma menee niin, että koko luokan whatsappiin (siis vanhempien ryhmään) laitetaan vain kutsu: “Tervetuloa xx ja yy synttäreille Arabian leikkipuistoon. Ei lahjoja.”

Lahjattomuus muuten auttaa siinä, että viitsii kutsua koko luokan (meillä kutsutaan aina koko luokka!!!) ja siinä, että voi pitää yhteissynttäreitä, kun kenenkään ei tartte miettiä, että pitääkö yksille syntymäpäiville hankkia KAKSI lahjaa.

Ja synttäreiden standardeista muuten: Meillä synttärit pidetään enimmäkseen ulkona. Vielä lokakuussakin voi pitää iisisti kaverisynttärit pihalla. Nämä helmikuun alun synttärit ollaan pidetty sisällä, kun sää on niin arvaamaton. Ollaan vuokrattu Helsingin kaupungilta leikkipuisotiloja, suht edukasta!

Mitäs vielä?

Sanokaa te!