Laukun paikka

Tässä on tullut luritettua niitä kaikkia kahta ja puolta lastenlaulua, jotka osaan. (Olen pikkuhiljaa alkanut luopua Junnu Vainion veisuusta.)

Yhtä asiaa olen joutunut kysymään itseltäni: Onko suomalaisessa identiteetissä jotenkin merkittävässä roolissa laukun säilyttäminen naulassa? Tämän tematiikan ympärille on sävelletty peräti kaksi (2) klassikkoteosta, jotka opetetaan suomalaislapsille jo ihan äidinmaidosta.

Ensimmäisessä laulussa Satu asettaa saunomistuokionsa ajaksi laukkunsa naulaan. Pedanttina ihmisenä hän ei jätä veskaansa pukuhuoneeseen vaan myös muistaa ottaa omaisuutensa mukaan poistuessaan saunatiloista.

Toinen, hieman jo rytmikkäämpi teos käsittelee Ukko Nooan saunaretkeä. Jälleen kerran laukku sijoitetaan naulaan löylyn ajaksi. On kuitenkin huomionarvoista, että tarina loppuu siihen. Muistiko hän Sadun lailla ottaa laukkunsa lopuksi mukaan vai unohtuiko kassi naulaan? Rohkenen otaksua, että myös Ukko Nooa piti omaisuudestaan huolta eikä esimerkiksi humalapäissään jättänyt lompakkoaan ja avaimiaan naulakkoon. Laulu nimittäin kertoo, että kyseessä oli kunnon mies. (Sen sijaan noin 7-vuotiaana oppimassani versiossa, jossa Ukko Nooa menee kerhoon ja pyyhkii paskan verhoon, Ukko Nooan kunnollisuuteen voidaan suhtautua varauksella.)

No, niin kauan kun Satu ei ruikuta Ukko Nooalta takkia lainaan (toisin kuin Sanni), olen ihan tyytyväinen näiden ikivihreiden laulujen oppeihin. Kyllähän se laukku sinne naulaan joutaa.

Kuvassa: Alppu sai mun siskolta ristiäislahjaksi oman pikku-Kånkenin!