Miten minglata työtapahtumissa?
Mulle tuli vähän huono omatunto siitä, että aloin paasata nimenomaan naisasiaa Women in Tech -tapahtumasta, vaikka sisältö oli kaikkea muuta. Siksi ajattelin nyt kumota tänne vielä kolme melko satunnaista asiaa, jotka kiinnostivat minua tuossa foorumissa.
Sitä ennen haluan vastata erään vierailijan hyvään kommenttiin: "Miten tuollaisissa tapahtumissa ollaan ja miten uskalletaan mennä sinne syvään päähän ja puhua ihmisille?"
Ai ai ai! Tämä onkin tiukka kysymys. Mulla on mennyt vuosia siihen, että olen karaissut itseni tällaiseen minglaushorinamoodiin. Mutta nykyään olen aika hyvä siinä! Olin yksin tuolla tapahtumassa vailla minkäänlaista henkistä turvaa, ja usein tämä onkin hedelmällinen lähtökohta horista menemään.
Ensin pitää tehdä ajatustyö: Täällä on ihmisiä, joita kiinnostaa tutustua toisiin ihmisiin, kertoa agendastaan tai vain välttää hiljainen hetki seisoskellessaan lounaspöydän vieressä. Näin ollen se, että minä menen jorisemaan jollekin, on käytännössä katsoen palvelus hänelle (tai ainakin itselleni se on). Kaikki semmonen "ei tuo halua jutella minun kanssani" -ajattelu pitää lukita sielun pimeisiin kammioihin. Sinne, missä niitä lapsuuden traumojakin säilytetään.
Toiseksi pitää keksiä jotain sanottavaa, ihan mitä tahansa. Siis oikeasti, ihan mitä vain! Ei näissä keskusteluissa oikein ole mitään liian noloa, kun hassutkin jutut ovat ihmisten mielestä vain virkistäviä. Ja sitten pitää muistaa, että ei tuo ärsyynny, vaikken minä tiedä kaikkea hänen firmastaan tai alastaan. Ennemminkin ihmiset rakastavat selittää työstään, ja tätä kannattaa käyttää hyväkseen. Tuolla oli esimerkiksi paljon ständejä, joissa seisoi eri yritysten esittelijöitä. Mä valitsin muutamia kiinnostavan oloisen aika summan mutikassa, ja sitten vain menin ja pyysin: "Voitko kertoa, mitä Outokumpu on tehnyt viime aikoina?" "Voitko avaa, mitä CGI noin ylipäänsä tekee?" "Mikäs tämä Software Solutions niin kuin on?"
Kun parkkeeraa lounas- tai kahvipöydässä jonkun tuntemattoman viereen, voi vain reilusti esitellä itsensä käsi-päiväällä.
Kysymys on aina mainio aloitus. Paras kysymys on vieläpä sellainen, joka kiinnostaa minua itseäni. Tuolla oli jengillä kaulassa laput, joissa luki, mistä firmasta he ovat – tämän helpommaksi minglausta ei voi tehdä! Työtapahtumissa toisen työstä ei ole koskaan tökeröä kysellä!
Lisäkysymykset tulevat helposti (koska olen toimittaja). Yksi erinomainen on se, että miten ala on muuttunut sinä aikana kun itse olet ollut sillä. Mitä vanhemmalta ihmiseltä tätä kysyy, sitä kiinnostavamman vastauksen saa. Tässä voi varautua joko ylistämään tai päivittelemään muutosta. Molemmat ovat ihan hyviä vaihtoehtoja.
Toinen hyvä jatkokysymys on se, miten olet päätynyt tälle alalle. Nämä tarinat ovat aivan sairaan kiehtovia, ja niistä tulee sellainen kutkuttava fiilis, että minäkin voin päätyä vielä vaikka mihin! Vaikkapa kuuhun! (Tosin en yhtään haluaisi olla kuussa.) Elämä on arvaamattoman hauskaa!
Usein tässä vaiheesa toinen on kysynyt jo jotain minultakin, ja jos ei ole, niin se ei haittaa, koska en mä nyt aina itsestäni jaksa jorista.
Jossain vaiheessa (tai vaikka heti keskustelun alussa) voi kehua tapahtumaa. Mitä tahansa, puhujia, tarjoiluja, paikkaa, sitä että tällainen on ylipäänsä järjestetty. Mä olen huomannut, että ei kannata koskaan lähteä kritiikillä liikkeelle. "Aika kuiva esitys." Mahdolliseen kritiikkiin kannattaa yhtyä vasta, kun toinen on aloittanut sen (jos siis tekee mieli kirtisoida). Muuten saattaa tulla haukkuneeksi jonkun siskoa tai pomoa, tai ylipäänsä antaa itsestään ensivaikutelman negatiivisena mussuttajana. (Toki parhaat bondaushetket ovat usein muodostuneet nimenomaan siitä, että olen vänissyt jostain huonosta puheenvuorosta tai surkeasta lounastarjoilusta jonkun uuden tuttavan kanssa.)
Ja sitten jos juttu alkaa loppua, niin voi aina sanoa epämääräisesti: "Mä jatkan nyt tonnepäin." Toi voi olla mikä tahansa paikka. Saniteettitila, kahvipöytä, nurkka, jossa selailla puhelinta. Jyrkänne, josta hypätä alas. (No, ehkä ei se.)
Tässä vaiheessa voi myös vaihtaa käyntikorttia, jos tekee mieli. Itsellänihän ei sellaisia tällä hetkellä edes ole, joten ei ole paljon tehnyt mieli. (Mun käyntikortinvaihtaja-idoli on entinen pomoni Jenni, jolla on sellainen hopeinen käyntikorttikotelo, josta se smooth operatorina livauttaa kortin toisen käteen. Itsehän kaivelen jostain Fjällrävenin pohjalta jonkun ruttusen pahvinpalan, josta pitää vielä yliviivata faxi-numero, koska se ei ole enää käytössä ja itse asiassa "ei tuo sähköpostikaan enää toimi". Siksi mulla ei ole käyntikorttia juuri nyt, mutta vielä jonain päivänä tilaan sellaisen!)
Mikään minglaushetki ei ole liian lyhyt tai pitkä, vessajonotkin kannattaa käyttää hyödykseen, jos oikein on sillä tuulella. Yleensä tuntemattomien kanssa juttelemisesta jää aina jotain käteen. Joku kiinnostava tieto tai fiilis jostain firmasta tai ihan vain hyvä mieli siitä, että tässä sitä taas rupattelin menemään.
Toisaalta, jos ei ole sillä tuulella, niin minglaamattomuudestakaan ei kannata kantaa huolta. Jo se, että olet käynyt tällaisessa työtapahtumassa, antaa sosiaalista pääomaa, koska sitten voi sanoa jälkeenpäin: "Mäkin olin siellä." Mäkin olin siellä on usein ihan riittävä syy mennä johonkin paikkaan, vaikkei kuuntelisi siellä mitään tai tutustuisi siellä kehenkään.
Sitten vielä loppuun kolme kiinnostavaa asiaa, jotka opin tuolla ständilorttoillessani.
Outokummun teräksestä nykyään 85 % on kierrätysmateriaalia, ja Outokummulta tilataan terästä todella mässyihin projekteihin. Tämä tarkoittaa sitä, että jonkun karkkilalaisen mummelin pesukoneen osa saattaa tällä hetkellä olla Freedom Towerin perustuksissa.
CGI:n pisteellä tutustuin tyyppiin, joka oli koulutukseltaan ala-asteopettaja, mutta joka tekee nykyään CGI:llä konsultaatiota eri lafkoille, eli auttaa valitsemaan sopivia systeemejä vaikkapa terveysasemille tai yrityksiin käyttöön. Tämä oli musta siitä rohkaisevaa, että aina kun sanotaan, että ”lisää naisia teknologia-alalle”, niin itselleni tulee sellainen olo, että öööh, mä olen kouluttautunut yhteiskuntatieteilijäksi, onko mulla mitään mahdollisuuksia mennä minnekään tech-firmaan töihin, jos en hae nyt heti tuotantotaulouteen. Mutta kyllä on! CGI:llä on esimerkiksi meneillään ohjelma, jossa ne ottaa tuhat ”Future Talenttia” neljän kuukauden palkalliseen harjoitteluun, koulutustaustalla ei ole niin väliä. Jos harjoittelun aikana löytyy joku sopiva pesti, mihin harjoittelija sopisi, hän luultavasti saa töitä firmasta. (CGI järjestää muuten tammikuussa Finlandia-talolla Future Talent -päivän. Jos kiinnostaa, kannattaa mennä.)
Juttelin myös Software Solutionin yhden mimmin kanssa, ja tästä keskustelusta jäi sellainen oivallus, että on varmasti siistiä olla töissä yrityksessä, jossa ajatellaan, että kaikki teknologinen kehitys on eteenpäin vievää ja auttaa omassa työssä. Suuressa osassa yrityksiä nimittäin aina uusi ohjelma aiheuttaa vain sen, että ihmiset stressaantuu ja ärsyyntyy, että tämäkin vielä.
Lue myös:
Tarvitaanko Women in Tech päivää?
Ammatin kysyminen on tylsä aloitus (PAITSI JOS OLET TYÖTAPAHTUMASSA!)