Nelipäiväinen työviikko on upea keksintö
Yksi tämän vuoden parhaimmista päätöksistä oli se, että teen neljäpäiväistä viikkoa, maanantaista torstaihin. Tässä on nimittäin vähän sellainen have a cake and eat it too -meininki. Saan tehdä kiinnostavia juttuja ja toteuttaa itseni töissä (mitäköhän hittoa itsensä toteuttaminen tarkoittaa, lord knows, mutta niin tässä yhteydessä kuuluu sanoa). Kuitenkin aina torstai-iltana laskeudun täysin lattemamalife-moodiin, kun perjantaisin voi tehdä ihan mitä huvittaa, lähteä vaikka pidemmälle viikonloppureissulle tai sitten vain nauttia torikahveista lapsen kanssa.
Mä olen tämän kevään elänyt sellaista elämää, jossa ei tarvitse odottaa mitään. Se on mulle poikkeuksellista, koska yleensä olen ollut vähän sellainen sitten kun -hahmo. En odota viikonloppua, koska se tulee joka tapauksessa niin pian. Aiemmin työssä käyminen oli normi, ja viikonloppu sellainen poikkeustila. Tämä loi viikonlopulle paineita siitä, että piti ehtiä tehdä kaikkea kivaa. Nyt kun olen torstai-illasta sunnuntai-iltaan vapaalla, myös töistä pois oleminen on arkea, eikä mikään harvinainen herkku.
Tästä syystä on ihan ok, jos perjantai kuluu vaikka siten, että me käydään Alpun kanssa puistossa ja lounaalla ja sitten päivä onkin siinä. En ajattele, että vapaapäivä olisi mennyt hukkaan, päinvastoin, jää sellainen olo, että Alppu on viihtynyt. Lisäksi kolmen päivän vapaaseen mahtuu paljon helpommin myös mulle itselleni täysin omaa aikaa kuin jos olisin kotona pelkän viikonlopun.
Mulla on ollut monet kaverit nyt vielä kevään hoitovapaalla, joten seuraakin on ollut. Toisaalta, moni lähtee nyt töihin syksyllä. Onneksi uusia äitiyslomalaisia astuu kehiin. Esimerkiksi pikkusiskoni Sofia (joka riekkuu Alpun kanssa tämän postauksen kuvissa) saa beebelon ihan näinä päivinä (jännittäääää!). Myös Alpun kummitäti Maria jää viikon päästä äitiyslomalle, mikä on superkivaa, etenkin kun Maria asuu tuossa yhden talon päässä meistä. (Kunnon Melukylämeininki.)
Oikeastaan mä jopa vähän aikaa harkitsin, että jäisin vielä itse hoitovapaalle syksyllä, kun olisi niin kivaa seuraa tiedossa päiviksi. Lisäksi ajatusleikki kotiin jäämisestä oli sellainen henkinen selviytymiskeino sille, että tunsin niin syvää haikeutta jouluna äitiysloman loppumisesta. Vihaan kaikkea lopullista, joten oli paljon helpompi ajatella, että "menen käymään töihin".
Sitten työt veivät mukanaan, ja nyt olisi henkisesti vaikeaa palata takaisin hoitovapaalle. Sen sijaan sovin juuri pomon kanssa, että jatkan syksynkin tätä nelipäiväistä viikkoa.
Taloudellisesti tämä 80-prosenttinen työaika ei ole myöskään mahdoton, kun perheessä on kahden vanhemman tulot. Palkka tippuu viidenneksellä, mutta se näkyy kevyempänä verotuksena. Lisäksi Kelalta saa osa-aikaista hoitovapaarahaa, joka sekin kompensoi. Toki sitten on yksi ylimääräinen päivä hassata rahojaan lounailla ja kahviloissa, mutta se on aika pienimuotoista kulutusta.
Mutta joo, etuoikeutettuahan tämä on monella tapaa. Se, että työnantaja joustaa tässä niin kivasti ja se, ettei talous mene liian kireälle, vaikken teekään täyttä päivää. On mulla yksi yksinhuoltajakaverikin, joka tekee 80-prossasta, ja hänkin on ollut tosi tyytyväinen tilanteeseensa tähän mennessä.
Nelipäiväinen viikko on parhaimmillaan juuri kesällä. Kun mökille voi lähteä jo torstaina töiden jälkeen, ehtii kunnolla rentoutua ja vain olla. (Jos "vain olemisella" tarkoitetaan päätöntä juoksentelua ja selkä kaarellaan huutavan 1-vuotiaan kantamista sisälle syömään puistosta.) Eli jos ihan rehellisiä ollaan, niin maanantaisin on myös ihana päästä töihin vähän lepäämään.
Oletteko olleet osittaisella hoitovapaalla? Millaisia kokemuksia teillä on siitä?
Sain kuvissa olevat Alpun vaatteet Reimalta:
TIHKU: Kurahaalarit ja sadetakki
JULIAIHMINEN FACEBOOKISSA // JULIAIHMINEN INSTAGRAMISSA // JULIAIHMINEN YOUTUBESSA // JULIAIHMINEN BLOGLOVINISSA