Elämän pieniä ihania
Tiedättekö kun korona iski ja ihmiset kertoilivat, miten “oikeastaan olen salaa iloinen, kun ei tartte tavata ketään"? Mä ymmärrän ja hyväksyn tämän, mutten millään lailla kokenut niin. Ihmisten kanssa juttelu on rentouttavinta ja palauttavinta mitä tiedän. Sellaista, mistä todella sytyn ja saan uutta intoa elämään.
Joo, kyllä minäkin nautin vaikka illasta yksin (jos olen saanut viikonlopun vapaaksi perheeltäni), mutta sitten jo seuraavana päivänä haluaisin nähdä ihmisiä. En erityisemmin nauti yksin matkustamisesta (olen käynyt monissa paikoissa yksin, mm New Yorkissa, Pariisissa ja Lontoossa – tosin nämä olivat työmatkoja) enkä ikimaailmassa lähtisi mökille yksin.
Kaipaan hirveästi ihmisten juttuja, vitsailua ja sitä kun keskustelu lähtee lentoon tai syvenee uudelle tasolle.
No niinpä viimeiset pari vuotta ovat olleet kyllä aika tuskaisia tässä mielessä. Hirveän vähän ihmisten kanssa juttelua, ei todellakaan mitään syvällisiä keskusteluja (koska se vaatii enemmän aikaa kuin ulkona puistossa lasten kanssa näkemistä) ja mielellään livekohtaamisen.
Niin nyt kun maailma on avautunut kevään mittaan, olen totta vie ottanut aivan kaiken tästä irti ja nähnyt joka ikinen päivä ihmisiä. (Funny thing is: mulla ei jostain jumalan syystä ole vieläkään ollut koronaa, eiköhän se sieltä jossain vaiheessa – ainakin jos tilastoja on katsominen.)
Ja sitten kun on tullut tämmöisiä super ihania kutsuja, kuten Annaleena Hakolan kotiin yökylään. Kyse oli pr-tilaisuudesta, kun Annaleenan sohvistaan tunnettu pohjanmaalainen perheyritys Hakola lanseerasi sänkymalliston. Mutta samaan aikaa tuntui siltä, että ystävät kokoontuvat nauttimaan elämästään.
Olen itse asiassa tutustunut Annaleenaan nelisen vuotta sitten, kun tein hänen kodistaan ja sisustusfilosofiastaan jutun Stockmann Magazineen (kirjoitin tuolloin aiheesta blogiinkin). Sen jälkeen olen seurannut Hakolan menestystarinaa ihaillen.
Ilta oli ihan unohtumaton, kaikki oli niin mielettömän esteettistä, ilta- ja aamupalat ihania ja saatiin vielä Katja Kokon kasvohierontaopastuskin (jonka tosin missasin, koska vauvukki halusi silloin yökänistä ennen nukahtamistaan). Oli muuten suloista, että sain tulla vauvan kanssa, ja meille oli pedattu oma huone.
Kivointa oli juuri ihmisten jutut.
Valvottiin yökahteen saakka Hannen, Tiinan ja Nitan kanssa. (Heli ja Laura nukkuivat ylhäällä Annaleenan kanssa.) Olisi valvottu enemmänkin, mutta koska tiesin että seuraavana aamuna vaavi herää seiskalta, oli pakko vetäytyä yöpuulle.
Juteltiin vaikka mistä, mutta nämä jäivät erityisesti mieleen.
Lista elämän pienistä ihanista jutuista:
Yllätysvauvat (heitä on keskuudessamme enemmän kuin luulemmekaan – he ovat kyllä suuria ihania juttuja, mutta aika pieniä fyysisesti)
Kun ihmiset remontoivat säästäen vanhaa
Synnytys niin, että seurana on ystävä
Se kun pääsee mukaan kaverin ultraan
Huvilan kutsuminen huvilaksi
Se kun saa sanottua kiusaajalle, että lopeta minun kiusaaminen
Hitaasti kehittyvät rakkaustarinat
Autottoman lapsiperhe-elämän normalisointi
Kokonaan nukutut yöt isoissa sängyissä
Tämmöistäkin voi olla välillä, ihan vain super ihanaa.
(Seuraavana päivänä kotiin palattuani kaikki kolme lasta huusivat ja mellastivat ja ajoivat minut hulluuteen. Oli tarkoitus mennä Arabian uuteen ravintolaan perheen kanssa, mutta mistään ei tullut mitään ja lopulta päädyimme vain pahantuulisina retkelle Paavalin kirkon eteen Gunnar Bärlundin patsaalle metsästämään jotain random pokemonia ja syömään pahoja jäätelöitä. Mutta aina ei voi elämä olla silmäkarkkia tai sielun karkkia.)
Lue myös:
