Vauva kaksi kuukautta
Meidän ihana vauvelo täyttää tänään kaksi kuukautta.
Mulla on tapana lepuuttaa hänen pientä kehoaan toisen polven päälle ristiin asetetun jalkani päällä ja vain katsella häntä. Ja tuntea valtavaa kiitollisuutta, että tämmönen pikku putte me saatiin. Niin suloinen virkeä katse, jo paljon sellaista ihanaa hymyä, joka tulee yleensä yllättäen – silloin kun hänelle itselleen sopii.
Hän ei ole vielä nauranut, mutta semmosta hassua kujeilevaa ölinää tulee välillä. Kuin pieni lintu, kujertaa vähän kurkullaan. Äööö. Aooo.
Vatsallaan hän viihtyy hetkiä. Pari kertaa kierähtänyt vatsaltaan selälleen vahingossa ja ollut perään hieman järkyttynyt. Mulle on muodostunut täällä huvilalla tavaksi levittää aamulla vaaleanpunainen pörröhuopa ruokapöydälle ja syödä aamupuuro samalla, kun tuijottelen häntä. Aamuisin hän on aina hyvällä tuulella.
Yöt hän nukkuu erinomaisesti, paljon paremmin kuin isosiskonsa, joka suoraan sanottuna rettelöitsee tällä hetkellä yöt. Vauva herää 1–2 kertaa yössä, yleensä joskus puolenyön aikoihin syömään ja sitten viideltä hankkiutumaan eroon täydestä vaipastaan. (Hän ei syö liian täydellä vaipalla, joku periaatepäätös ilmeisesti?)
Hän viihtyy tyytyväisenä kaikkien sylissä. On ollut näiden kahden kuukauden aikana pari päivää, kun on ollut vähän itkuinen. Yleensä johtuu kuumasta ja väsymyksestä. Nämä helteet ovat raskaita aikoja pienelle – onneksi huvilalla on ilmalämpöpumppu, jolla paikan saa viileäksi. Hän myös tykkää kellua kylvyssä, jonka asetan tuohon meidän huvilan terassille. Katsellaan maisemaa ja fiilistellään.
Mitoiltaan vauva on ihana big boy: 6150 grammaa ja 58,5 senttiä.
Alppu välillä ylpeän isoveljen mandaatilla kutsuu kaverit tai serkut katsomaan vauvaa. “Hei, hei, kattokaa! Eikö vauva oo aika pieni? Eikö vauva oo aika suloinen?” Kuusivuotias isoveli on kuitenkin itsekin aika pieni, ja hän haluaisi välillä nostaa vauvaa päästään syliin. Pitää estellä.
Didi sen sijaan edelleen vähän retuuttaa. Sanoo, että vauva on ärsyttävä ja että vauva on ihana. Kuulostaa terveeltä sisaruussuhteelta. Jos vauva on jossain nurkan takana nukkumassa, Didi kyllä kysyy pian, että missä vauva on. Kerran sanoi, että “vauva on niin suloinen, voidaanko me pitää se?” Kyllä me voidaan.
Nimeä me ei olla vieläkään keksitty. Nyt on niin, että mulla on yksi suosikki ja Tikillä toinen. Katotaan, kummalta se alkaa näyttää enemmän. Uskon, että ennen kolmea kuukautta nimi jo on.
Mun mielestä hän sopii meidän sekoilevaan meininkiin aivan täydellisesti. Niin rakas ja ihana.
Lue myös:
