Elämää laiturilla

Kaupallinen yhteistyö: Suomen Laiturikauppa

Laituri, minun happy place.

Mikä erottaa tämän kesän viime kesästä? Se, että meillä on nyt rannassa laituri. (Myös se, että meillä on kolme lasta, mutta kyllä tämä laiturihomma on nyt aika olennainen ero, noin elintason suhteen.)

Silloin, kun meidän pappa rakennutti tämän huvilan vuonna 1976 hän kysyi kirvesihmisiltä, voisivatko nämä tehdä portaat huvilalta melko äkkijyrkkää pudotusta pitkin rantaan. Kukaan ei suostunut, sillä kulku oli vain liian haastavaa. Niinpä rakennettiin muutaman sadan metrin päähän toinen sauna, sillä siinä ranta oli paljon matalammassa kohtaa.

Nyt lähes 50 vuotta myöhemmin suostuivat. Ja minä sain unelmieni portaat (niistä olette kuulleet ja nähneet aika paljon – eikä loppua näy).

Viime kesänä portaat loppuivat tyhjään. Meillä on tässä aivan ihana syvä kallioranta (kalliorannat ovat ehdottomasti suosikkejani: ei sotkevaa kaikkiin aukkoihin menevää hiekkaa, ei mutapohjaa, josta kasvaa vesikasveja). Viime kesänä pulahdimme järveen suoraan kallioilta, mutta 2-vuotiaan Didin kanssa se oli välillä vähän haastavaa.

Lapset rakastavat onneksi uimista. Etenkin näinä helteisinä viikkoina he voisivat olla järvessä vaikka koko ajan. Kun tulimme huvilalle ensimmäistä kertaa pari viikkoa sitten, sekä Didi että Alppu alkoivat heti hinkua järveen. Sinne he rohkeasti pulahtavat molemmat, kellukkeineen ja uimarenkaineen.

Alppu on oppinut uimaan jo vähäsen, pysyy muutamia vetoja pinnalla. Käytiin viime kevät uimakoulussa, mutta ennen kaikkea uskon, että häntä motivoi kolme serkkutyttöä, jotka pysyvät kaikki jo pinnalla ilman kellukkeita. (Ja minua motivoi opettamaan se, että uimataito on yksi askel siihen, että minun tarvitsee stressata vähemmän lapsen hengissä pysymistä.)

Mikä parasta, tänne Kakskerran järveen ei nykyään yleensä tule sinilevää, tai jos tulee, niin se tulee melko myöhään. Olen liittynyt Kakskerran järven suojeluyhdistykseen, joka on saanut paljon aikaiseksi. (1990-luvulla sinilevät valtasivat järven jo kesäkuussa!)

Viime kesänä tässä ei tosiaan ollut laituria. Pohdimme Tikin kanssa pitkään, haluaisimmeko perinteisen ponttonilaiturin. Siitä olisi ollut hauska hyppiä järveen. Suomen Laiturikaupan Ville sanoi, että nykyään ponttonilaiturit ovat niin kestäviä, ettei niitä tarvitse ottaa talveksi pois jäiden tieltä.

Pähkäilimme kuitenkin aikamme, ja minua alkoi viehättää kalliokylkilaiturit. Ne ovat niin esteettisiä, ja minusta on lumoavaa, miten niiden muodot mukailevat kalliota taidokkaasti.

Lisäksi näitä ei sitten todellakaan tarvitse ottaa talveksi pois, vain tikkaat voi ottaa ylös talvea vasten. Ja sellainen me sitten Suomen Laiturikaupasta tilattiin. Laituri rakennettiin viime syys-lokakuussa tänne.

Pyysin Villeltä, että laittaisivat kuvia rakennusprosessista, sillä minusta on niin kiinnostavaa nähdä, miten tällainen oikein tänne pystytetään.

Yllä kuvat viime syksyltä. Ja alla kuvat tältä kesältä.

Ah, olen ollut aivan älyttömän tyytyväinen tähän isoon, terassimaiseen laituriin. Ihanaa, kun nuo kanervat kasvavat vähän laiturin ylle. Laituri on tehty perusteellisesti, se on tukeva ja juuri sellainen kuin suunniteltiinkin.

Että jos mietitte laiturin hankkimista, niin pyytäkää ehdottomasti tarjouspyyntöä Suomen Laiturikaupasta. Siellä on tosi hyvä palvelu, laadukas työn jälki ja no, en voi muuta kuin kaikin puolin suositella.

Myös lokit ovat ottaneet laiturin omakseen, ja täältä löytyy aika usein ravun saksia tai simpukan kuoria aamuisin. Istuvat täällä ja pitävät juhlaa.

Meidän äiti osti minulle Fiskarssin harjan synttärilahjaksi: sillä saan putsattua kätevästi pahimmat lokin shaibulat laiturista. Minua ei lintujen karkelot haittaa, niillä on ihan yhtä suuri oikeus hengailla täällä kuin meilläkin.

Laituri on sellaisessa paikassa, että siinä on aamu- ja keskipäivällä varjo ja illansuussa sitten tähän osuu aurinko. Tämä on tällä hetkellä ideaali, sillä vauvan kanssa on kiva makoilla aamuisin laiturilla silloin, kun lapset pulikoivat. (En vielä pysty yksin hanskaamaan kolmea lasta, sillä aina kun lapset ovat järvessä, jonkun aikuisen pitää olla mukana. Tuossa ei nimittäin jalat yllä pohjaan.)

Suunnitelma on tuoda tänne jossain vaiheessa aurinkotuolit, ja sitten tässä voisi iltaisin makoilla, katsella auringonlaskua ja lueskella kirjaa. (Hah, kolmen pikkulapsen kanssa tämä on vielä hieman utopiaa, mutta ihminen saa haaveilla!)

Kesäisin minulla on tapana pitää kunnon uinti-striikki, eli pyrkiä uimaan juhannuksesta eteenpäin joka päivä. Niinpä aloitan yleensä aamut tepastelemalla rantaan joko yksin tai lasten kanssa.

Meillä on huvilassa myös oma sauna, jota ei ole hirveästi koskaan aiemmin käytetty, koska vuosikymmenet täällä on saunottu siellä rantasaunalla, jossa on ranta vieressä. (Siellä on itse asiassa tavallinen puusauna ja savusauna vierekkäin.) Mutta nyt kun meillä on täällä nämä portaat, niin on valtavan suloista vain astella saunasta puhtain jaloin suoraan järveen saakka.