Suloisia haaveita
Ajettiin tänään tänne huvilalle kuukauden tauon jälkeen. Vastassa oli heti rakkaat serkut, ja leikit jatkui just siitä mihin ne heinäkuun vikoina päivinä jäi. On niin ihanaa nähdä tää riemu noiden kasvoilla: ne olivat kaivanneet toisiaan niin paljon.
Meidän typy sanoi taannoin vähän murheellisena: ”Silloin kun ollaan Helsingissä, mulla on ikävä Turkua. Ja Turussa mulla on ikävä Helsinkiin.”
Meidän elämä on jakautunut vähän jopa veitsellä leikaten. Kesäksi muutetaan 7–8 viikoksi tänne metsän keskelle eikä käydä kertaakaan Helsingissä. Talvella sitten taas ei käydä juuri täällä huvilalla, Turussa kyllä paljon. Sekä mun siskojen että äidin luona viettämässä viikonloppuja.
Esikoinen ehdotti tänään, että mitä jos muutettaisiin vuodeksi Turkuun. Hauska ajatusleikki! Ei tosin ihan nyt, kun on just ostettu tuo toinen asunto meidän rapusta. Pitää vähän kokeilla, millaista tämän mallinen elämä on.
Mutta samaan aikaan jotenkin semmonen tunne, että en halua että elämä on nyt lukittu johonkin tiettyyn asentoon. Haluaisin ihan perheenä kokeilla jotain muutakin, tai ainakin ajatella että se on mahdollista.
Mitä jos oikeasti muutettaisiin vuodeksi Turkuun? Vuokrattaisko me omakotitalo joko iso- tai pikkusiskon kaupunginosasta. Vai muutettaisko me Puolalanpuistoon tai jokirantaan, oon aina haaveillut Piispankadulla asumisesta. Toisaalta joku Itäinen keskusta olis ihana. Rakastan tällaista haaveilua.
Toisaalta joskus mä olen myös haaveillut Tampereen-vuodesta. Sielläkin meillä on toiset rakkaat serkut, ja Tampere kiehtoo mua kaupunkina. Joskus myös haaveilen ihan pienestä kaupungista, tai no ihan ja ihan, mutta siis tyyliin Lappeenrannan kokoisesta.
Mun ystävä taas haaveilee vuodesta Lapissa. Ja Inarin perhe jo toteuttikin sen — ja sille tielle jäivät. Ois sekin aina upeaa.
Ja nimenomaan tällainen lasten kanssa lähteminen. Oon ollut yksin vaihto-oppilaana Belgiassa, mutta tämmönen ”perhevaihto” olis kivempi!
Sitten mulla on kanssa semmonen kaukokaipuu. Olen viimeksi istunut lentokoneessa kesällä 2017. Vaivihkaa tämä mun lentämättömyys-striikki on venynyt, mistä oon tietty ollut aika ylpeä!
Ja toki yritän jatkaa sitä edelleen. Oon mm kieltäytynyt hauskoista työmatkoista, mutta jotenkin kelaan että täytyy olla painava syy siihen, että ensi kerralla lentää.
Mut pikkasen olen kyl nyt alkanut unelmoida sellaisesta, että vietettäisiin pitkä aika talvella poissa. Vaikkapa semmonen kaksi kuukautta. Oon miettinyt Hannen perheen Fugen kuukausia, ne jäi jotenkin kaihertamaan. Mäkin haluan tommosen kokemuksen!
Vaikkapa joku 2 kk Aasiassa olisi kyllä IHANA. Mun veli asuu Jakartassa. Se ei ehkä ole maailman kivoin kohde lapsiperheenä. Indonesia toki muuten kyllä… Ja eniten just kiinnostaisi lähteä esim noiden serkkujen kanssa. Siitä nämä kaikki ajatukset virisi alun perin, kun olisi kiva viettää enemmän aikaa yhdessä kuin vain kesä. (Mutta miten saada kaksi perhettä lähtemään yhtä aikaa jonnekin pitkäksi aikaa, hah, kuulostaa suht epätodeännäköiseltä.)
No mutta, tää saattaa olla myös mun pään pakokeino siitä, että nyt on virallisesti kesän vika viikonloppu (yhyyyyyy!) ja siitä, että tuo remontti ja aivan tukossa oleva työkalenteri vähän ahistaa tällä hetkellä.
Niin sitten kuvittelen itseni jonnekin muualle.
Oli miten oli, tästä Elotulien viikonlopusta nautin. Ihanaa olla täällä huvilalla ja katsella järvelle tästä nojatuolista. Ah!
Kuva kesältä: nyt täällä on sateista ja sumuista, mutta samalla lämmintä.
