Tietokirjallisuuden Finlandia-ehdokkuus
Tällaista voi olla ihmisen elämä: Kirjani Kaikki kuluttamisesta sai Tieto-Finlandia-ehdokkuuden!
Gummeruksen kustantaja Johanna Laitinen (kirjallisuuden ystävät fanittavat Johannaa Sivumennen-podista) soitti minulle torstaina kello 11.49 ja sanoi, että nyt kannattaa ehkä istua alas.
Istuin.
“Sun kirja on ehdolla Tieto-Finlandia-palkinnon saajaksi.”
Mitä mitä mitä mitä mitääääää!!!!!!!!!
Silkkaa epäuskoa, jonkinlaisia hengitysvaikeuksia, valtavaa riemua, hämmentynyttä hihittelyä, eivoiollatottaeivoiollatottaaa hokemista.
“Mä soitan sulle vielä iltapäivällä uudestaan ja kerron lisää ohjeistusta. Juuri nyt et ehkä pysty vastaanottamaan kaikkea tietoa. Mutta tästä ei saa sitten kertoa kenellekään muulle kuin puolisolle.”
Sitten minua itketti.
Pyöräilin aamulla Pasilasta (jossa olin Jälkipörssissä kommentoimassa inflaatiota ja samalla sain sopivasti täydelliset meikit tilaisuuteen!) Töölönlahtea pitkin Ekbergille ja olin valtavan onnellinen.
Niin kuin itketti myös tänään aamulla, kun Suomen Kirjasäätiön tilaisuudessa ehdokkaat viimein julkisettiin.
“Teos täyttää tietokirjallisuuden tärkeää demokratisointitehtävää pohtimalla kulutusyhteiskuntamme rakenteita ja lainalaisuuksia tavalla, joka auttaa ymmärtämään niitä syyllistämättä arkielämän tasolla ja joka avautuu jouhevasti eritaustaisille lukijoille”,
raati perusteli kirjan valintaa ehdokkaaksi.
Oli jännittävää astella Ekbergin Extraan, eli kakkoskerrokseen, jossa järjestetään tilaisuuksia. Meidät seitsemän ehdokasta (kuusi kirjaa) johdatettiin takahuoneeseen odottamaan. Siellä oli tarjolla kuohuvaa, kahvia ja pientä aamiaista. Viereissä salissa media kokoontui paikalle.
Minun kirjani lisäksi ehdolla oli tosi kovia tietokirjoja.
Me ehdokkaat saimme kaikkien kirjat kotiin viemisiksi. Ihana juttu, sillä olin ajatellut joka tapauksessa ostaa Osmo Soininvaaran sekä Kristiina Markkasen ja Leena Virtasen kirjat. Aion toki lukea nämä kaikki.
Täällä Helsingin Sanomien juttu.
Täällä Ylen juttu.
Tunnelma oli valtavan lämmin, sellainen iloisen jutustelevainen. Osmo Soininvaara puhui huumepolitiikasta, vitsailimme siitä sun tästä. Istuskelin siinä ja katselin muita ja koin täydellistä rauhaa ja onnea.
Tällaista on, kun yksi elämän suurimmista unelmista toteutuu.
Jonotin Osmo Soininvaaran takana median eteen pääsyä suuren jännityksen vallassa.
Tunnin päästä meidät marssitettiin median eteen yksi kerrallaan. Otettiin ryhmäkuvia Finlandia-kankaan edessä, oli helppo hymyillä koko ajan.
Sitten kustantamon väki, kustannustoimittajani Lotta Sonninen, Johanna ja Gummeruksen viestinnän Pauliina Pietilä (vanha toimittajakaverini) tulivat onnittelemaan kukkasin. Haimme croisantit ja kahvit ja avauduimme lapsuuden perhedynamiikan muuttumattomuudesta (pompöösit tilanteet vaativat pompöösit keskustelunaiheet).
Kustannustoimittajani Lotta Sonninen ja kustantajani Johanna Laitinen, Gummeruksella on maailman parhaat tyypit!
He veivät minut kolmen ruokalajin lounaalle Lasipalatsin ravintolaan. Mukaan liittyi Gummeruksen toimitusjohtaja Anna Baijars (huikea tyyppi).
Sain kuulla niin ihania kehuja, että olen niistä liikuttunut lopun elämäni. En viitsi kirjoitella tänne, menisi aivan itsekehuksi, mutta päiväkirjaan kirjoitan ne muistiin.
Juhlalounaalla Lasipalatsissa, oikealla Anna Baijars.
Sitten juttelimme kirkkotaiteesta (miten yhtäkkiä se on alkanut puhtella), lamasta (jokaisen pitäisi kysyä omilta vanhemmiltaan, miten lama meihin vaikutti!), kauneusleikkauksista (ne normalisoituvat, kovaa vauhtia) ja kulttuurimyönteisistä duunarikodeista.
Ja oli niin ihanaa.
Nyt istuskelen hetken täällä kahvilassa kasaamassa itseäni, viideltä on Akateemisessa kirjakaupassa tilaisuus, jossa meitä Tieto-Finlandia-ehdokkaita haastatellaan.
Olen niin onnellinen.
