Hetkiä joita en aio muistella
Kesä on ollut tähän mennessä taianomaisen ihana. On ollut valtavan paljon suloisia hetkiä, joiden tunnelmaan haluaisin palata muistoissani. Mutta. On tämä kesä ollut myös paikoin aika raskaskin.
Omannäköinen elämä
Mielestäni jokaisen kannattaa välillä kysyä itseltään: Missä olisin kaikkein mieluiten juuri nyt? Minulle vastaus on selvä. Meidän huvilalla, Turun saaristossa Kakskerrassa.
Heinäkuun säkenöivät hetket
Kesä on kudelma hetkiä, jotka haluaa painaa ikuisesti mieleensä. Etenkin tänä kesänä, kun minulla on pieni vauva sylissäni, tiedän että käsillä on nyt senlaatuista taianomaisuutta, että tähän pitää keskittyä.
Keäskuussa kaikenlaista
Hauskinta hauskuutta on semmonen hauskuus, jonka jälkeen tietää tulevan lisää hauskuutta. Niinpä ei tartte surra, että yhyy-yhyy, hauskuus loppuu aikanaan.
Elämää laiturilla
Kaupallinen yhteistyö: Suomen Laiturikauppa
Mikä erottaa tämän kesän viime kesästä? Se, että meillä on nyt rannassa laituri. (Myös se, että meillä on kolme lasta, mutta kyllä tämä laiturihomma on nyt aika olennainen ero, noin elintason suhteen.)
Loma vaatii sisäänajon
Terveisiä huvilalta. Olen ollut täällä viimeksi puoli vuotta sitten, joulupäivänä vatsataudissa. Lapset jäivät perjantaina päiväkodista seitsemän viikon lomalle. Ja aloittivat kunnon mayhemin.
Kesäksi elämä muuttaa terassille
Kaksi kuvaa terassilta: ensimmäinen tältä kesältä, toinen viime kesältä. Suurin muutos on se, että Didille on kasvanut kiharapehko ja terassin väri on vähän harmaantunut.
En tiedä, paljonko olen itse tässä ajassa muuttunut.
Elämä on niin herttaisaa
Olen tänä kesänä tehnyt viime vuodesta valokuva-albumia. Taktiikkani on se, että ladon vain hirveän kasan kuvia valmiille taittopohjalle (tyyliin 16 kuvaa per sivu) ja sitten kopioin täältä blogista avainsanan kuulumiset-alla olevat postaukset albumin sivuille. En jaksa sen enempää kirjoitella kuvatekstejä, että tällöin ja tällöin tehtiin sitä ja tätä. Kuvat saavat kertoa minkä kertovat.
Huvilan sisustamista – hankimme klassikkotuotteita kierrätysversiona
Fiskarsin ja Iittalan kierrätysmateriaalista valmistetut tuotteet sopivat erinomaisesti huvilalle.
Huvilan nojatuolien kankaan valinta
Aion verhoilla nojatuolit uudestaan, mutta millä kankaalla, kas siinä kysymys.
Huvilan portaat ovat unelmien täyttymys
Olen aivan järjettömän tyytyväinen huvilan uusiin portaisiin. Nämä ovat huvilamme kruununjalokivi, haaveideni täyttymä, onnen ja autuuden näyttämö.
Huvilan keittiö on valmis
Huvilan keittiö tuli valmiiksi, ja rakastan sitä!
Mökkeily on palauttanut yökyläilyn elämääni
Ystävät voivat tulla yökylääm mökille.
Ne Lapuan kankureiden pyyhkeet
Lapuan kankureiden pyyhkeet sinetöivät keskiluokkaisen unelman.
Huvila on valmis ja tältä se näyttää!
Olen pitkin kevättä kertonut tästä meidän huvilan remontista niin paljon, että koen olevani velkaa näyttää kuvat valmiista – tai ainakin melkein valmiista paikasta.
Merkityksellisyys on kesällä ajan mittaamisen olennaisin yksikkö
Uuteen huvilaan kotoutuminen on ollut prosessi
Muuton jälkeen kotoutuminen uuteen paikkaan vie aikaa. Myös silloin, kun kyse on kesämökistä.
Paikka, johon lapset voivat juurtua
Teimme huvilaa ajatellen seuraavaa 50 vuotta.
Ilmalämpöpumppu säästää sähköä ja hermoja
Accoya-terassi on niin hyvää puuta, niin hyvää puuta se on
Kuten moni tietää, olen viime kuukausina fiilistellyt Accoya-puutuotteita.