Remppa kraaaah
Joo siis tämä remontoiminenhan on aivan sietämätöntä. Siitä huolimatta, että minä en asu rempan keskellä, en tee tuolla työmaalla yhtään mitään itse ja tämä ei periaatteessa vaikuta mun arkeeni mitenkään. Mutta kyllä se sitten kuitenkin vaikuttaa.
Onni, ilo, Flow
Nyt on taas sellainen kupliva onni valahtanut muhun, että haluan merkitä sen muistiin.
Asiat, joita en ehtinyt
Alkukesään kuuluu suunnitelmia ja unelmia ja loman päätteeksi voi huomata, että hupsista juu ei kyllä taaskaan. Nämä asiat eivät edelleenkään toteutuneet, osa on ollut kesän toivelistalla jo vuosia.
Hetkiä, jotka joutavatkin mennä
Äskeinen postaus äityi niin äiteläksi, että tuuppaan heti perään myös tämän: kesässä on ollut paljon hetkiä, joita en muistele kaiholla.
Viiltää hetken
Viime lauantaina tunne iski ensimmäisen kerran: tämä kesä loppuu ja en saa sitä koskaan takaisin.
Olympialaiset ja läsnäolon vaikeus
Mä olen parhaimmillaan vanhempana silloin, kun tiedän, että tulevaisuudessa on hetki, kun saan olla yksin, ei vanhempana, minä vain.
Emälä ei ole hassumpaa
Äsken mun suustani kuultua: “Nyt seuraavat 30 minuuttia ette häiritse mua. Vaikka syttyis tulipalo, älkää puhuko mulle.”
Postikortti Turusta
Täällä Turussa on tänäkin kesänä koettu monia monia suloisia hetkiä. Niistä on kiittäminen lapsia, kahdeksan hengen serkkukatrasta, joiden hupsutusten seuraaminen on kuin katsoisi vierestä Melukylän lapsia (jotka kiroilevat).
Kitutunteja on kesälläkin
Kitutunnit on ne iltapäivän tunnit lapsen kanssa, kun kaikki järkevä on tehty, energia on käytetty (vanhemmasta) mutta vielä pitäisi vain jaksaa olla läsnä.
Kesää täydellä teholla
Lapset on trampalla, pienin isänsä kanssa metsäretkellä, minä hetken rauhassa, kiitos ja ylistys!
Huvilalla taas
Kesäkuun puoliväli on ylitetty, ja minä istun huvilan vihreällä nojatuolilla ja siristelen silmiäni. Aurinko osuu tähän aikaan illasta ihan suoraan järveltä tähän kohtaan.